Gadgetissa oli virhe

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Leivotaan, leivotaan

Viime aikoina on tullut leivottua kaikenlaista. Monellakin rintamalla.





Sunnuntaina leivoin pellillisen mokkapaloja tyttären luokan maanantaisia nyyttärijuhlia varten, eilen sämpylöitä, kun vaalea leipä oli päässyt loppumaan enkä jaksanut heti aamusta lähteä kauppaan, ja kun hiivaa sattui kerrankin olemaan jääkaapissa. Tänään onkin sitten vapun perinteisen munkinpaiston aika. Sain uutiskirjeessä Myllyn Parhaalta munkkireseptin, jota päätin kokeilla tavallisesti käyttämäni Kotiruoan reseptin sijaan - ja á vot, leipominen ei ole koskaan ollut näin helppoa kuin nyt! Tässä ohjeessa oli oikeastaan kaikkea muuta vähemmän paitsi jauhoja desin verran enemmän kuin yleensä käyttämässäni, hiivan ja maidon määrä tietty oli vakio. Jauhojen määrästäkö johtui vai mistä, mutta taikina ei tarttunut ollenkaan samalla tavalla käsiin, pöytään, joka paikkaan leipoessa kuin ennen. Ja mä kun oon luullut, että hyvän maun ja rakenteen vuoksi sen p i t ä ä olla tuommoista tarttuvaista. Saa nähdä saanko pitkän nenän vai maistuuko nää yhtä hyviltä kuin ne vanhalla tutulla reseptillä leivotut - bloggarin munkit kun on tällä hetkellä vasta kohoamisvaiheessa...




Joku sanoi joskus, että paras tapa vähentää nuorisorikollisuutta on leipoa paljon kotona. Nyt on sitten koitettu kantaa kortemme kekoon tässäkin asiassa, vaikka useimmiten leipomukset tuleekin kannettua kotiin kaupasta. Ajallisesti suurempi panostus oman nuorisomme pitämiseksi kaidalla tiellä tapahtuu kuitenkin muualla kuin kotikeittiössä, esimerkiksi auton ratissa kuskatessa jälkikasvua vaikkapa 4H:hon, jossa muuten kyllä leivotaankin tosi paljon, tai jalkapalloharkkoihin. Joukkueelle on muuten   l e i v o t t u taas uusia sponsorisopimuksia (taisin luvata mainita asiasta blogissani), tsekatkaas täältä. Lisää on tulossa, kaikki eivät vielä näy sivulla. Kiitos kuuluu teille, ahkerat ja aktiiviset sponssileipurivanhemmat!

Ja kyllähän tuolla työrintamallakin leivoskellaan kaikenlaisia uusia suunnitelmia. Siitä lisää myöhemmin. Nyt kuitenkin sinne rasvapadan ääreen ja sen jälkeen - serpentiinejä heittelemään! 

Oikein ihanaa, hauskaa, rentouttavaa vappua kaikille lukijoilleni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti