Gadgetissa oli virhe

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Ei historia vaan tulevaisuus

Tämä(kin) päivä on ollut ihana. Siitä huolimatta surumielisyys puskee pintaan.

Hautajaisia, läheisiä sairaalassa, surua, pelkoa ja huolta. Omakin tulevaisuus epä-varma - toteutuvatko annetut lupaukset ja suuret suunnitelmat koskaan, olenko omalla energiallani torpannut edistystä vai kenties vain aavistanut tulevaa? Ja olenko lopulta koskaan tyytyväinen; onko ruoho aina vihreämpää aidan takana?

Viime yönä käsittelin unissani taas menneisyyttäni, asioita joiden ei olisi koskaan pitänyt tapahtua. Kuten ei unissa yleensäkään, ei asioita näytetty sellaisinaan vaan symboleina - minulta vietiin puhelimet, kaikki kännykät, joita oli paljon, symbolina asioille joista ei koskaan voisi puhua kellekään paitsi ehkä jollekin terapeutille. Oli huijaavia ihmisiä, murtautumista taloon, aggressioita, ihmisiä jotka eivät halunneet auttaa. Uni jatkui ja jatkui enkä voinut herätä - toisaalta alitajunta oli pukenut kaiken sellaiseen muotoon joka ei unen aikana liikaa ahdistanut, jotta rohkeasti kävisin kaiken läpi. Ahdistus tuli vasta myöhemmin, kun unen tapahtumapaikoista ymmärsin mistä oli ollut kyse. Aamupalapöydässä itketti.

Iltapäivän rauhallisena hetkenä kömmin sitten YouTubeen kuuntelemaan ja katselemaan Jonna Tervomaan Minä toivon -videota. Biisi oli soinut jo monta päivää päässäni, mutta videota en ollut vielä ehtinyt tsekata. Katsoin kerran, katsoin toisen ja katsoin kolmannen kerran. Itkin kerran, kaksi, kolme kertaa kolme ja puoli minuuttia. Kylmät väreet lähtivät liikkeelle heti ensimmäisillä sekunneilla. Miten joku ihan vieras ihminen voi pukea sanoiksi ja kuviksi sen mitä tunnen ja tarvitsen juuri nyt? Olin lähempänä itseäni, lähempänä katharsista.

Tiedän ettei Jonnan elämä ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, jos nyt sitten kenelläkään meistä on. Sanat biisiin on tehnyt Eppu Kosonen, joka on aiemmin etupäässä tuottanut ja säveltänyt esim. Jesse Kaikurannalle ja Johanna Kurkelalle. Tämän työnäytteen perusteella sopii kyllä kirjoitella enemmänkin :-) Biisi on hyvä radiosta kuultuna, mutta vasta tämä ihana elämää ja filosofiaa täynnä oleva video saa sen puhkeamaan täyteen kukkaansa ja kyyneleet virtaamaan valtoimenaan. Jonna on käsikirjoittanut videon yhdessä sen ohjaajan Juha Lankisen kanssa. Kiitokset koko työryhmälle - minuun video osui ja uppos toosi tuoreesti ilmaistuna kuin miljoona volttia ;-)! 

Vaikka monen meistä elämää sulostuttamaan ei marssikaan pataljoonaa leikkiviä lapsia saippuakuplineen ja inkkaripäähineineen - yksikin kyllä hoitelee varsin hyvin tämän tehtävän :-) -, oman elämänsä tabula rasan voi kuitenkin lopulta maalata ihan niin iloisilla väreillä kuin haluaa. Toki niissä reunaehdoissa mitä kukin on tähän elämään saanut, mutta omat reunaehtonsa on sillä onnekkaimman tuntuisella hannu-hanhellakin, usko pois! Ja viimeöiseen uneeni viitaten; menneisyyttään ei voi muuttaa mutta tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Minun maailmassani eivät lapsuuden kesät olleet lämpimämpiä eikä me edes hiihdetty kouluun kesät talvet; paras päivä on juuri tänään ja vielä parempi huomenna. Eläköön ei historia vaan tulevaisuus!

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Mansikkapaikkoja

Taas se iski - jokakesäinen marjahulluus...

Viimevuotiset pakkasmarjat on syöty, pakastin sulatettu ja puutarhamansikat saatu turvallisesti talteen. Nuorimmainen ehti kinuta jo monta päivää, milloin mennään mansikoita poimimaan lähitilalle ("kun bestiskin on ollut jo kaksi kertaa") ennen kuin tuo lasten aina yhtä paljon odottama hetki koitti. Parasta mansikanpoiminnassa on tietenkin se, että mahakin täyttyy samalla näistä ihanista punaisista herkuista. Jossakin vaiheessa nuoriso-osasto ilmoittaa: "Mä en kerää enää, mä alan nyt syödä". Siinä vaiheessa onneksi ämpäritkin ovat jo aika lailla täynnä - nykyään näistä meidän apujoukoista on ihan todellista apua!

Yhtä innolla ei meidän nuoriso suhtaudu muuhun marjanpoimintaan, toisin kuin äitinsä, joka kyntää metsiä ja pientareita kaiken liikenevän ajan koko ihanan pitkän sato-kauden. Eilen nautin pariin otteeseen hyttysistä ja kesän tuoksuista metsämansikoita poimiessani, ja tänään luonto kutsuu varmaan uudemman kerran. Ja kohta on sitten jo mustikka-aika... Viime kesänä tosin itse en juurikaan mustikka-aikaan metsään ehtinyt työkiireiden takia, mies sen sijaan kantoi tummansinisiä herkkuja kotiin ämpärikaupalla niin että niitä on vieläkin jäljellä hillo- ja mehumuodossa. Jospa tänä kesänä itsekin ehtisin mollukoita metsästämään...

Vaikken muuten juuri villivihanneksia harrasta, lapsuudenkodistani on jäänyt muistiin yksi kesäherkku, jota ehdottomasti täytyy myös säilöä talven varalle: luonnon oma ilmainen "pinaatti", nokkonen. Tänä vuonna pääsin helpolla, kun lahjoin nuorison keräämään ja riipimään nokkoset valmiiksi á 10 snt / varsi. "Kun rahasta on kysymys, uskon vaikka Hammaskeijuun", kuten esikoinen totesi irronnutta poskihammasta (maitohampaista viimeisiä) purkkiin veden sekaan viiskytsenttisen toivossa laittaessaan... ;-) Lapsuudenkodissani "Uudiksella" sunnuntailounaaseen kuului liha-kastikkeen (omien possujen lihasta tietty) rinnalle itseoikeutetusti nokkosmuhennos, jota parempaa ei olekaan... Itse en ole sitä perinnettä jatkanut, mutta nokkosletut kyllä maistuvat pitsasukupolvellekin!

Vaikka mitä murheita ja huolia olisi päivän aikana ollut, jäävät ne takuuvarmasti metsään. Luonnon rauha ja ilo ja kiitollisuus Luojan antimista luovat sellaisen mansikkapaikan, jota voisi melkein paratiisiksi kutsua. Vaikka ympäröivässä maailmassa on usein mansikkapaikat tosi vähissä, maailmalla soditaan ja kärsitään eikä ole vielä auennut se minunkaan mansikkapaikkani työelämässä, olen minä löytänyt tästä maailmasta oman mansikkapaikkani, missä minun on hyvä olla. Ja se on paljon se. Paljon on lapsella aihetta kiittää.

Vielä ihanampi mansikkapaikka odottaa kuitenkin tämän ajan toisella puolen. Sieltä ei linnunlaulu ja metsämansikat lopu koskaan. Joskus lähtö sinne vaan tulee yllättäin ja liian aikaisin, niin kuin meistä jälkeen jäävistä tuntuu. Kukaan ei aikaansa tiedä, siksi on elettävä Nyt. Rakas serkkuni poistui autuaammalle mansikkapaikalle jokin aika sitten. Siellä hänen on nyt hyvä olla, ei sairaus paina ja on massu täynnä marjoja. Omistan tämän postauksen Hannun muistolle. Vaikka suru on suunnaton, tiedän että Sinun on nyt hyvä olla!