Gadgetissa oli virhe

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Vapauden hinta

Mää olen kyllä outo ja kamala ihminen. Taas käyn jaakobinpainia itseni kanssa jo sovitusta asiasta.

Kesä on täällä! Grillikausi on avattu, talviturkki heitetty ja trampoliini tuotu Tokmannista pihaa koristamaan. Ja minun pitäisi aloittaa työt parin viikon päästä. Mutta jotteivät asiat kävisi liian yksinkertaisiksi, olen tietenkin alkanut empimään. Otanko sittenkään työtarjousta vastaan?

Astrologiaan perehtyneet tietänevät, että Uranuksen ja Pluton kolmas tarkka neliö-aspekti osuu toukokuun 20. päivään. Tällä kertaa Pluton ja Uranuksen välinen neliö aktivoituu  voimakkaammin kuin aikaisempien kahden ohituksen aikana, koska sitä edeltää 10.5. kuunpimennys ja seuraa 25.5. auringonpimennys. Energia tiivistyy päivä päivältä ja valintojen tekeminen on koko ajan tarkempaa ja tarkempaa, sillä lipsahduksista joutuu maksamaan pikasakkoja lähes välittömästi. Astrologi Seppo Tanhua kirjoittaakin blogissaan, että yksityisen ihmisen kannalta katsottuna on tärkeintä seurata omaa jaksamista ja osata antaa ajoissa periksi ilman syyllisyyttä ja turhan kovaa yrittämistä. Nyt on hyvä malli, kun pystyy pitämään itsensä suurin piirtein tolpillaan ja edes välttävästi järjissään. Mitään suurempaa vaatimusta ei parane itselleen asettaa.

Juuri tältä minusta on viime päivinä tuntunut. Rakastan rauhallista heräämistä aamulla, aamupalan syömistä omaan tahtiin. Rakastan omaa paratiisiani, josta olen löytänyt rauhan - rakastan omaa kotiani. Tällä hetkellä en ole ollenkaan varma, rakastanko turisteja, haluanko olla aktiivinen ja tavoitettavissa joka päivä tämänkin kesän. Tiedän olevani etuoikeutetussa asemassa, kun minulla on mahdollisuus edes harkita, valitsenko tämän suloisen saamattomuuden - ainakin jonkun silmissä olotilani varmaan näyttää juuri siltä - vai aikaansaavan uranaisen kenties rahallisesti antoisamman, mutta myös stressaavamman ja sitovamman elämän. Olen alkanut vakavasti punnita vapauteni hintaa - millä summalla olenkaan valmis luopumaan siitä?

Työ ei tekemällä lopu, ja sitä riittää täällä kotonakin. Äidinsieluni on hurahtanut juniori-jalkapalloon enkä haluaisi missata yhtään matsia - ja pian ehkä nuorimmaisemmekin alkaa potkia nahkakuulaa paikallisessa fudistiimissä :-) Ja kun maailmankaikkeus päättää järjestää asiat niin, että toisesta autostamme alkaa rengas vuotaa eikä toinen menopeleistä mene katsastuksesta läpi juuri ennen työllistymiselleni strategisesti tärkeää viikkoa, on pakko alkaa väkisinkin miettiä, yrittääkö joku kenties kertoa minulle jotakin? 

Näitä siis pohdin tällä hetkellä, ja pian olisi tehtävä jo päätöksiäkin. Tiedän vain sen, että toisille voi valehdella mutta itselleen ei, ei ainakaan kovin pitkään. Pahinta on pettää ystävän luottamus - tai ainakin illuusiot - yrittäessään olla uskollinen ja rehellinen itselleen ja omille tunteilleen, sisimmälleen. Toisaalta, kun ymmärtää karistaa korvaamattomuuden harhaisen viitan hartioiltaan ("eihän näitä hommia kukaan muu pysty hoitamaan") on jo paljon helpompi seurata intuitiotaan ja luottaa sydämensä ääneen. Entäpä siis jos luovuttaisinkin tämän paikkani työelämässä nuorelle työttömälle, joka tarvitsee sitä tällä hetkellä enemmän kuin minä? Ja nimenomaan tämän paikkani, sillä olen vakuuttunut, että uusiakin vielä tulee...

lauantai 4. toukokuuta 2013

Työn syrjässä

Vielä toistaiseksi olen syrjässä palkkatyöstä, mutta tilanne saattaa muuttua hyvinkin pian...

Minä ja Firumedan muut osakkaat - eniten tietenkin tj itse - olemme touhunneet kevään aikana siinä määrin, että asioita on alkanut tapahtua. Valolinnassa (entisessä Heinolan Reumasairaalassa) on leikattu ensimmäinen venäläinen potilas, ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallitus on hyväksynyt aiesopimuksen päiväkirurgiatilojen vuokraamisesta Firumeda Oy:lle. Pietarilaisesta liikehuoneistosta on vuokrattu ensin yksi, sitten toinen ja kohta ehkä jo kolmaskin osasto, jossa on aloitettu Promenan kenkien myynti. Lähiaikoina valikoima laajenee ainakin Lehtosuon Hoitoturpeeseen ja ties mihin, toimistoa ja hoitotiloja remontoidaan myymälän yhteyteen ja etenkin Ähtärin kaupungin ja seudun yrittäjien kanssa suunnitellaan laajempaakin yhteistyötä liikkeen tiloihin sijoitettavan infopisteen / matkatoimiston merkeissä.

Kuten todettua, vaikka työtön työnhakija olenkin, en ole vain istunut kotona kädet ristissä, vaan toteuttanut Firumedan pienosakkaana omaa "työllistymissuunnitelmaani". Tämähän ei oikeastaan kävisi päinsä, sillä Suomessa palkaton auttaminen on lähes kriminalisoitu työttömien kohdalla - työtön saattaa menettää työttömyyskorvauksensa tekemällä palkatonta vapaaehtoistyötä. Itse asiassa otan juuri parhaillaan riskin tunnustamalla julkisesti syyllistyneeni moiseen hirmutekoon - jokuhan saattaisi narauttaa minut tästä... Mutta kyllä, olen tarkistanut sopimus-tekstejä ja nettisivuja, antanut käännösapua, laatinut päivitettyä liiketoimintasuunnitelmaa rahoituksen hakemista varten ja käynyt skypessä ja jopa ihan kasvotusten eri ihmisten kanssa neuvotteluja yhdestä jos toisestakin asiasta saaden tällöin vaivanpalkakseni milloin pullakahvit, milloin ihan lounaan! 

Tämä kaikki siitä syystä, että petaan samalla omaakin tulevaisuuttani yrityksessä, jonka osakas olen. Tähän saakka Firumedalla ei todellakaan olisi ollut varaa palkata minua tai ketään muutakaan, joten en koe tehneeni talkootyötä "palkkatyön korvikkeena". Yritys on myös minun lapseni, minun yhteisöni. Näyttää siltä, että piakkoin asiat alkavatkin olla sillä mallilla, että rahoitus saadaan järjestettyä ja voin astua Firumedan remmiin ihan virallisestikin. Todennäköisesti puolet palkastani tulee Firumedalta ja puolet Valolinnalta, joten taloudellinen rasitus on "emoyhtiölleni" pienempi. Kaksi päivää viikossa töitä Firumedalle, kaksi Valolinnalle, kolme vapaata - sopii mulle :-) 

Ja siihen asti kunnes tarraan jälleen työn syrjästä kiinni, olen ihan rauhassa ja hyvillä mielin syrjässä työstä seuraillen samalla ihastuksella ja innostuksella ystäväni Jonnan tuhannen kilometrin vaellusta Espanjassa - syrjässä työstä, vuorottelu-vapaalla... Vuorotteluvapaalle on jäämässä myös Irma, rakas yhteistyökumppani Ähtäristä. Iloa, valoa ja voimia teille molemmille vahvoille naisille omilla taipaleillanne, sekä kaikille työn syrjässä kiinni roikkuville tai sieltä putoamista pelkääville - ja tietysti meille kaikille, jotka sitä omaa nurkkapalaamme vielä odotamme ja tavoittelemme... Sillä oltiin me sitten palkkatyössä tai ei, elämästähän me emme syrjäydy!!!