Gadgetissa oli virhe

lauantai 25. elokuuta 2012

Tiikerikakkua vai pullamössöä?

Kiinalaistuttavani kutsui minua tiikeriäidiksi, kun kerroin esikoisemme aloittaneen koulunsa aikanaan vuoden etuajassa. No en kai sentään tiikeriäiti..?

Juu ei, tiikeriäidiksi en tunnustaudu, mutten kannata nykyään usein vallalla olevaa pullamössökasvatustakaan. Meillä pidetään ikärajoista ja nukkumaanmenoajoista kiinni, ja vaikkei nykypäivänä elämisen ehto välttämättä olekaan jokaisen perheenjäsenen osallistuminen työntekoon ja ansaintaan niin kuin entisaikojen agraariyhteiskunnassa, esimerkiksi pöydän korjaaminen ruokailun jälkeen, kahvin keitto, postin haku ja nykyään myös tiskivuorot - nelihenkisessä perheessä, jossa ei ole astianpesukonetta, tiskia riittää a i n a! - kuuluvat myös nuorisomme arkipäivään. Noudatamme periaatetta, jonka mukaan esim. facebookin, elokuvien ja tv-sarjojen tai vaikkapa mopoilun ja energiajuomien ikärajoja ei ole keksitty sattumalta ja vain muksujen kiusaksi. Ja kun näin on, ei sen enempiä perusteluita tarvita. Se ei tosin tarkoita sitä, etteikö meilläkin silti vängättäisi - vaikka jokaisella perheessämme on oma läppäri, silti pitäisi olla myös milloin mikäkin pelikonsoli "kun kaikilla muillakin on"...

Viimeksi meillä vängättiin jalkapalloharrastukseen liittyen maksulliseen turnaukseen pääsemisestä. Meidän vanhempien kanta oli, että meiltä ei turnaukseen lähdetä, kun ei kerran homma oikeesti kiinnosta. Tällä viittasimme siihen, että kun kerran lahjoja vihreän veran shakissa näyttäisi pojaltamme (ainakin valmentajien mukaan) löytyvän, niitä kannattaisi ja  p i t ä i s i kehittää ja ylläpitää myös kotona omalla ajalla. Tästä oli ollut puhetta moneen otteeseen, mutta kesälomalla tuntui lukeminen (tätä hyvää harrastusta yhtään väheksymättä), tietokonepelit ja muu rötväily kiinnostavan omaehtoista harjoittelua enemmän. Ok, treeneihin kuskataan 40 km:n päähän 3-4 kertaa viikossa, samoin "ilmaisiin" peleihin, varusteita ostetaan jne., mutta maksullisten turnausten kohdalla kulkee raja, niin kauan kuin enempää aktiivisuutta, vastuullisuutta ja intoa ei löydy. Taisimme olla ainoat vanhemmat joukkueesta, jotka ajattelivat näin, sillä "pitihän poikien päästä kun kerran haluavat". Toisaalta, on aika lailla eri asia sitoutua harrastukseen suht pitkän etäisyyden päästä, kuin jos sattuu asumaan aivan kentän laidalla tai parin kilometrin päässä sieltä. Harrastellahan voisi täällä kotikulmillakin, oman kunnan seurassa, mutta jos tosissaan haluaa päästä eteenpäin lajissaan, sen pitäisi näkyä täällä kotonakin.




Kerran sitten mennessäni hakemaan poikaa harkoista valmentaja kysyi, miksei hän lähde Pietarsaareen, kun olisi kuulemma tärkeä ja hyvä pelaaja. Selitin miksei, ja se jäi siihen. Kotia ajellessamme kerroin pojalle, kuinka valmentaja oli erikseen häntä turnaukseen pyytänyt sekä kertasin syyt, miksemme olleet lupaa antaneet. Kun aikamme olimme asiaa yhdessä puineet, kävi ilmi, että poika kyllä harjoittelisi, muttei osaa tehdä itse harjoitussuunnitelmaa! 13-vuotiaalle tuollainen "lukujärjestyksen" omatoiminen laatiminen voi todellakin olla kynnyskysymys... Siispä sovittiin, että tehdään se yhdessä, ja niin tehtiin seuraavana päivänä - pojan ollessa kuumeessa ja kurkkukivussa kotona pelattuaan edellisenä iltana harkoissa sukkasillaan...

Ja flunssasta toivuttuaan poika aloitti treeniohjelmansa seuraamisen - vähintään puoli tuntia omaehtoista harjoittelua, lenkki, punttitreeni tms. niinä päivinä kun ei ole ohjattuja treenejä. Niin innolla ja tosissaan, että kaatosadeiltana jalkapallotiikerien jäädessä väliin itku meinasi päästä. Yhtäkkiä teini halusi tosissaan osoittaa, että halusi mukaan turnaukseen. Menihän se päähän kun tarpeeksi monta kertaa paukutti...

Ja annas olla, kun seuraavan kerran hain poikaa treeneistä, vastassa olivat molemmat joukkueen valmentajat kysymässä, eikö poika nyt kuitenkin voisi lähteä turnaukseen. Päävalmentaja selitti ettei millään saa puolustusta toimimaan ilman poikaamme, ja nyt olisi vielä mahdollisuus lähteä kun joku muu oli peruuttanut. "Ja kun mä haluan aina voittaa" - valmentajan motto ;-) Lupasin vielä harkita ja keskustella asiasta junnun isän kanssa, ja lopulta myönnyimme, vaikka mielestämme poika ei vielä ollut reissua ansainnutkaan, pari kertaa oli vasta ehditty kotona treenaamaan pyhän päätöksen jälkeen.

Niinpä ensi viikonloppuna esikoisemme lähtee edustamaan JJK:ta Eremenko Cupiin - ja äiti tuskailee tiikeriyden ja pullamössöilyn välillä, edelleen...

perjantai 17. elokuuta 2012

Syviin vesiin ja takaisin

Tästä postauksesta oli vähällä tulla tosi negatiivinen. Onneksi en kirjoittanut sitä eilen.

Viime aikoina olen kulkenut aikamoista tunteiden vuoristorataa. On ollut hyviä hetkiä, paljonkin, mutta myös huolta, epävarmuutta, pelkoa, riittämättömyyden tunnetta. Lähipiirissäni, vaan ei lähietäisyydelläni, on sairautta, muutoksia ja uupumusta, ja poden huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä kun en pysty irrottautumaan arjestani ja lähteä auttamaan, vaikka olenkin "vapaa" yrittäjä jolla on "löysempää" kuin normi-palkansaajalla.

Löysää ei ole viime aikoina tosiaankaan ollut. Uuden vuoden venäläissesonki ohjelmien valmisteluineen ja majoitusvarauksineen painaa tässä vaiheessa jo tiukasti päälle, uusi aluevaltaus Firumedassa teettää töitä, marjasouvi on parhaimmillaan - tai pahimmillaan -, pojan jalkapalloharrastus ja koulut alkaneet... Lisää painetta ovat kattilaani tuoneet erimielisyydet yhtiökumppanin kanssa yhdestä jos toisestakin asiasta. Eräässä vaiheessa firmaamme oltiin tuomassa uutta toimitusjohtajaa niin vauhdilla, ettei asia voinut mitenkään odottaa niin kauan, että istuisimme saman pöydän ääressä tai olisimme edes samassa maassa - tuntitolkulla käytiin kirpeänsävyisiä skype-neuvotteluita Suomen ja Bulgarian välillä. Oppia ikävä kaikki, nyt ymmärrän että tasa-arvo on tasa-arvoa vain jos siitä on mustaa valkoisella. 

Minulle on useampi kuin yksi ihminen sanonut, että jossain vaiheessa erimielisyyksiä tulee aina, jos osakkaita on enemmän kuin yksi. Näitä tilanteita varten olisi hyvä olla olemassa tietyt pelisäännöt eli osakassopimus - jollaisesta itse kuulin vasta viime viikolla. Ja ketään muutahan en voi syyttää kuin itseäni, kun en huolehtinut tällaisesta asiasta heti yrityksen perustamisvaiheessa - soitellen sotaan kuten tapanani on. Mikään ei estä yhtiökumppaneita laatimasta ja allekirjoittamasta haluamansa kaltaista sopimusta missä tahansa vaiheessa yhtiön elinkaarta, mutta meidän firmasta ei taida nyt tuota tahtoa ja halua molemmilta osapuolilta löytyä. Yhtäkkiä olo vähemmistö-osakkaana alkoi tuntua toosi turvattomalta...

Hävettää ihan kun mielenrauhaani järkyttävät tällaiset myrskyt vesilasissa. Läheiseni kamppailevat paljon isompien kysymysten äärellä, ja minä valitan kun asiat eivät mene materiaalisella puolella juuri niin kuin haluaisin. Oppirahansa on kai jokaisen tässä elämässä maksettava. Tämän kun aina muistaisi: "Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?"

Välillä on käytävä syvissäkin vesissä päästäkseen takaisin pinnalle. Välillä on vaan annettava olla, pelattava erä sulkapalloa rakkaan kanssa ja pulahdettava - syvään veteen....