Gadgetissa oli virhe

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Vuosi bloggarina

Reilu vuosi sitten kirjoitin ensimmäisen muutaman rivin blogipostaukseni eräällä sosiaalisen median kurssilla. Mitä vuosi bloggarina on minulle antanut, mitä opettanut?

Ensin oli jotenkin vaikea aloittaa, en oikein tiennyt mistä kirjoittaa ja kenelle. Vähitellen ajatuksia pulpahteli mieleen aluksi opintoihin ja elämään yleensä liittyen, myöhemmin yritystä perustettaessa kirjoitukset painottuivat jonkin aikaa lähes kokonaan työelämään. Toki yritin ottaa seminaarin oppeja käyttöön ja käyttää blogiani myös markkinointi- ja tiedotuskanavana leipätyöhöni liittyen. Ihan ensimmäiset postaukseni tein kuitenkin siinä vaiheessa, kun olin vielä aikuisopiskelija eikä minulla ollut hajuakaan, mitä sen jälkeen. Ja kun selkeää agendaa kirjoittamisessa ei ollut, oli aihettakin usein vaikea valita. Joskus kirjoitin jutun mutten julkaissut sitä viikkoihin korkean itsekritiikkini takia. 

Nykyään saatan kirjoittaa postauksen paljon spontaanimmin, sanomisen palo ajaa tekstiä näyttöruudulle enkä aina malta edes istua kirjoittaessani. Näin syntyi esim. radioaiheinen postaukseni, toinen saman viikon aikana, mikä on minulle hyvin epätyypillistä - teki vaan mieli kirjoittaa ilman sen enempiä ajattelematta, liittyykö tämä nyt yhtään mihinkään tähdelliseen ja järkevään. Juttu muodostuikin yllättäen yhdeksi luetuimmistani; monen kävijän huomasin tulleen Ylen intrasta, jonne linkki oli ilmeisesti päätynyt eräästä Yle Puheen Facebook-ryhmään jättämästäni kommentista.

En ole kovin ahkera kirjoittaja, koska a) minulla ei ole aikaa ja b) minulla ei ole asiaa. Kerran, pari  kuukaudessa riittää minulle. Olen törmännyt surffaillessani sellaisiinkin kirjoittajiin, jotka kirjoittavat yhtä monta postausta viikossa, jotkut jopa päivässä, kuin minä vuodessa. Näille teineille tai kotirouville bloggaus on usein jonkinlainen Facebookin jatke - no, en ole kyllä kovin uuttera fb-osallistujakaan... Sellainen jokapäivän ajatuksenvirta nettiin heitettynä ei vaan oikein ole minua. Mutta ei sitten kuitenkaan myöskään se tiukka asiassa pysyttely, en ole yhden asian liike kuten esim. jotkut urheilun himoharrastajat tai poliitikot. Juttu rönsyää, leviää - lopulta kuitenkin kirjoitan siitä, mikä on just nyt mielen päällä, en siitä mitä odotan jonkun odottavan tai mistä olisi ehkä hyötyä jollekulle.

Blogillani ei ole kovin monta seuraajaa eikä kommentteja tule kovin usein - lukeekohan tätä kukaan..? No näyttökerroista päätellen kyllä (omien sivun katseluideni ei ainakaan pitäisi näkyä  tilastoissa), ja tuttavilta ja sukulaisilta olen palautetta saanutkin, että ovat lukeneet ja tykänneet. Edesautan toki blogini löytymistä hakukoneista ja nettimaailmasta muutenkin levittämällä linkkiä milloin milläkin blogilistalla ja muiden blogien ja keskusteluketjujen kommenteissa.

Eli luultavimmin jatkan kirjoittamista tulevaisuudessakin, iloksenne tai harmiksenne. Meidän suvussamme on aina kirjoitettu; mummoni pakinoi Pohjan Akkana Kotiliedessä, äitini julkaisi vastikään ensimmäisen kirjansa yli 80-vuotiaana. Miksenpä siis minäkin liittyisi tähän sukupolvien jatkumoon, kun se kerran on niin hirrrrveen mukavaa ;-)!!!


torstai 1. maaliskuuta 2012

Aarretta etsimässä

Tein pitkästä aikaa itselleni aarrekartan - ja heti alkoi tuntua turvallisemmalta...

Piirtäminen ei ole vahvimpia taitojani - siitä viis :-)

Elämässäni on ollut aikoja, jolloin olen kovastikin tukeutunut ns. huuhaajuttuihin, ja taas toisia, kun henkisyys on tuntunut jääneen taka-alalle. Häilyvän päättämättömänä ihmisenä ihan selkeästi kuitenkin tarvitsen jotain näkymätöntä tukiverkkoa, niin perinteisen uskonnollista kuin enemmän new age -henkisiä jippoja. Vuoden vaihtuessa sitä väkisinkin alkoi taas miettiä alkavan vuoden ja pitemmänkin ajan toiveitaan ja tavoitteitaan: mitä minä oikein haluan - onko tämä nykyinen sitä mitä minä t o d e l l a haluan? 

Netissä harhaillessani eksyin jokin aika sitten blogiin, jossa puhuttiin aarrekartan tekemisestä, ja ajatus jäi kytemään mieleeni. Aarrekartalla tarkoitan siis tässä yhteydessä sellaista "voimakollaasia", johon kootaan tavoiteltavia asioita sanoin ja itse piirretyin tai vaikka lehdistä leikatuin kuvin. Sanathan ovat energiaa, kuvat ovat energiaa - ja juttu toimii! Itse olen aina tehnyt karttani jotenkin selkeän graafiseen muotoon, tikapuiksi tai nuoleksi, tieksi kohti jotakin - kohti aarretta. Ehkä juuri siksi, että selkeys on asia, jota usein kovasti kaipaan elämääni, muuten kun pääni ja luonteeni on hajanaisen rönsyilevää sorttia. Kuvia ja sanoja käytän melko minimalistisesti, valitsen vain muutaman siinä hetkessä tärkeimmältä tuntuvan jutun. Niin kuin asiat yleensäkin, tämänkin kartan syntyminen vaati hautumista ajatuksissani jonkin aikaa, ennen kuin tämänkertaiset kaavioni, lapsenomaiset piirustukseni ja - toden totta! - Aarre-lehdestä leikatut kuvat löysivät paikkansa tavoitekartallani.

Kaikki lähti tyyneyden tavoittelusta. Alkoi ottaa päähän ja ihmetyttää, miksi hermostun ja äksyynnyn niin helposti milloin mistäkin ja kellekin - näin ei saa jatkua! Tyyneys olikin yksi avainsanoista, jonka valitsin kartalleni, ja sen oheen piirsin ensin peilityynen järven ja myöhemmin lisäsin rauhaa huokuvan talvimaiseman Lapin aavoilta. Ommm... rauha, tyyneys, terveys - mitä muuta ihminen lopulta tarvitsee? Terveyteen liittyikin toinen lehdestä leikkaamani kuva: liikettä niveliin, nainen! Ja sitten värejä, värejä - maailman suurin ja kaunein sateenkaari, jonka päästä löytyy se elämäni aarrearkku... Ja kun vain ajattelenkin, saati katson tuota värikylläistä sateenkaarta ja palkintoa sen päässä, alkaa tuntua niiiin hyvältä :-)

Tässä hetkessä eläminen ja keskittyminen yhteen asiaan kerrallaan on aina tuottanut minulle vaikeuksia. Niin pitemmällä kuin lyhyemmälläkin tähtäimellä on toinen jalka helposti jäänyt menneeseen tai kurkottanut tulevaan sen sijaan, että seisoisin vakaasti molemmilla jaloillani tässä ja nyt. Mielen tyyneyteen liittyy tämäkin - sen lisäksi, että koitan taas muistaa maadoittaa itseäni ja puhdistaa chakrojani tarpeeksi usein, yritän toimia meditatiivisesti ihan käytännön puuhissanikin. On yllättävän vaikeaa esimerkiksi tiskata tai leipoa vain tähän yhteen asiaan täydellisesti keskittyen, kun ajatukset harhailevat milloin missäkin ja tietokoneellakin pitää hypätä tarkistamassa vielä toi yks juttu, läppärinpiru kun on tässä keittiössä ihan vieressä ;-)

Tervetuloa takaisin, vähän henkisempi arki!