Gadgetissa oli virhe

perjantai 30. joulukuuta 2011

Päätä seinään - summa summarum

Vuosi 2011 alkaa olla lopuillaan. Mitä tästä vuodesta opin - vai opinko sittenkään yhtään mitään?!?!?!


Tämän vuoden alkaessa olin vielä aikuisopiskelija, nyt vuoden päättyessä toiminut - tai sählännyt - lähes puoli vuotta yrittäjänä. Herää kysymys: kannattiko päätös sitoutua pyörittämään ja osin rahoittamaankin omaa firmaa?


Täytyy tunnustaa, että välillä tuntuu siltä, ettei pää kestä enää yhtään paukutusta vasten keskisuomalaista mäntypuuta. Uutena yrittäjänä olen törmännyt aivan liian usein kielteiseen suhtautumiseen; kukapa nyt kiristyvää kilpailua haluaisi omille reviireilleen, saavutetuista eduista ei luovuta ja aluerajoja vahditaan kuin Pohjois-Amerikan kaupunginosajengit ikään. Yhteistyö on voimaa, sanotaan, mutta jos yhteistyötarjouksiin vastataankin ilkeillä sähköposteilla ja pahoilla puheilla?


Tiedän kyllä, että vanhan sanonnan mukaan vasta kolme toimintavuotta näyttää, onko yrityksestä lopulta mihinkään, mutta kukapa sitä ei haluaisi hetimullekaikkitännenyt. Tyytyväinenhän tässä täytyy olla, tase on kuitenkin plussan puolella ja kasvusuuntainen eikä ihan vielä tarvitse täysin omillaan pärjätä, kun starttirahalle on vielä tulossa puolen vuoden jatkokausikin - yritys on siis ihan virallisestikin kehityskelpoiseksi todettu. Toki alueen matkailukentän koostumus ja ominaispiirteet ovat olleet minulle jo entuudestaan tiedossa aiemmasta työelämästäni, niin hyvässä kuin pahassakin, mutta silti paljon mieluummin puhaltaisin yhteen hiileen ihan kaikkien kanssa kuin tappelisin jämäpaloista, joita alalla jo kymmenen vuotta toimineiden pöydiltä ehkä sattuu tippumaan.


Yhdelle ihmisryhmälle on pakko tässä vaiheessa antaa kuitenkin erityiskiitos ja kunniamaininta: kaupunkien ja seutukuntien matkailutoimistoille ja -sihteereille. Uutterasti he koostavat listoja ja mökkikansioita, puhuvat kannustavasti ja tasapuolisesti alueen kaikista yrittäjistä niin lehdistölle kuin matkailuyrittäjien itsensäkin keskuudessa, lähettävät valokuvia ja  yhteystietoja, avustavat ja sponsoroivat sen minkä vuoden lopulla hupenevista määrärahoistaan pystyvät ja jakavat matkailijoille tietoa ohjelmapalveluista ja alueen kaikenlaisesta tarjonnasta, miettimättä sitä kuinka kauan kukin on hommaansa pyörittänyt ja onko ehkä jollakulla toisella jotain vastaan sanomista. Ja missäpä muualla sitä voisikaan yhtä hyvin verkostoitua muiden yrittäjien kanssa kuin näiden työlleen omistautuneiden virkamiesten järjestämässä matkailuillassa tai vaikkapa maakuntaliiton matkailuparlamentissa. Kiitos siis teille kuluneesta vuodesta Irma, Leena, Maija, Krisse, Eija, Ulla, Suvi ja kaikki muut, joiden nimet ehkä jäivät mainitsematta!


Kesken kiireisen uuden vuoden sesongin on siis välitilinpäätöksen aika: tämä yrittäjä on nyt väsynyt mutta lähes aina silti onnellinen... Hyvää uutta vuotta kaikille, tasapuolisesti!

tiistai 6. joulukuuta 2011

Perimmäisten kysymysten äärellä

Työhulluuden piru vaanii olkani takana yrittäen viedä pikkurillin mukana koko käden, mutta ei - tänä iltana en vastaa enää yhteenkään sähköpostiin, vaan täysin vailla omantunnon tuskia avaan sipsipussin, otan mukavan asennon ja asettaudun nojatuoliin töllöttämään Linnan juhlia :-)

Omat huonot puolensakin tässä yrittäjän vapaudessa - kuten työajattomuuden kaksiteräinen miekka. Toisaalta voin pitää vapaata melkein milloin vaan haluan, mutta toisaalta olen tavallaan aina töissä, läppäri tai puhelin mukana. Ja ellen konkreettisesti, niin ainakin ajatuksissani tai unissani suunnittelemassa jo seuraavaa uutiskirjepostitusta, ruokalistan käännöstä, starttirahan jatkohakemusta - mitä milloinkin. Mieleeni on iskostunut asiakaspalvelijan ylin käsky liiankin tehokkaasti: "Vastaa kyselyihin aina mahdollisuuksien mukaan saman päivän aikana". Ja sitten saan itseni taas lauantaisaunan jälkeen kiinni koneelta naputtelemasta viestejä kyrillisin kirjaimin...

Toisaalta, joitakin rajoja huomaan alitajuisestikin asettavani tälle työn mukana tulevalle ylitsepursuavalle virtuaalisosiaalisuudelle. Skypeä en suostu koneelleni asentamaan, vaikka se onkin venäläisten kanssa asioitaessa ihan ehdoton työväline - silloin vasta olisinkin aina töissä, kun olisin sielläkin on-line iltaisin ja viikonloppuisinkin asiakkaiden tavoitettavissa. Kaiken maailman facebookit, Linkedinnit, netlogit ja Vkontaktet kyllä jo riittävät, tosin niitäkään en sitten viitsi seurata yhtään enempää kuin mikä työn kannalta on välttämätöntä, saati osallistua keskusteluihin. Hattua täytyy nostaa kollegalleni, joka jaksaa olla Skypessäkin ahkerasti läsnä. Tokihan voi aina sanoa, ettei koko konetta ole pakko avata vapaapäivänä, ei ainakaan sähköpostiohjelmaa tai vaikka sitä Skypeä, mutta sen verran se työnarkomaniamörkö on saanut jalkaansa sieluni oven väliin, että avattua se damn-it vehje tulee kuitenkin.

Tällaiset päivät niin kuin tämä 6.12.2011 pysähdyttävät oravanpyörän kuitenkin ainakin hetkeksi ja etäännyttävät ajatukset työkuvioista paljon tärkeämpiin asioihin, perimmäisten kysymysten äärelle. Talvisodassa kuollutta vaariani sankarihaudalla muistellessa ja oman jo harmaantuneen ja heikentyneen, 1930-luvulla syntyneen isäni elämän haasteellista alkutaipaletta ajatellessa nykyelämän pienet murheet tuntuvat yhtäkkiä todella mitättömiltä; on tässä maassa selvitty pahemmistakin. Ja tärkeintä on että elämä jatkuu, tavalla tai toisella.

Tänään kansakuntamme ilojuhla sai suruharsoiset reunukset ympärilleen, kun saimme kuulla lastemme elämänpiiriin kuuluneen henkilön poistuneen äkkiarvaamatta keskuudestamme.  Suru ja ihmiselämän pituuden ennakoinnin mahdottomuus kosketti meitä kaikkia; vaikeinta oli selittää lapsille, kuinka tuttu ihminen ei seuraavana päivänä tulekaan kouluun. Elämän ja kuoleman Herra oli tänään vahvasti läsnä muutenkin kuin itsenäisyyspäivän saarnassa ja juhlapuheissa.

Itsenäisyyspäivän illan hämärtyessä mieli hiljentyy kiittämään tästäkin päivästä. Hyvää itsenäisyyspäivää ja kynttilöiden loistetta kaikille lukijoille!