Gadgetissa oli virhe

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Matkailun molemmin puolin

Viime vuodet olen järjestänyt matkoja ja vapaa-ajan ohjelmaa etupäässä muille kuin itselleni. Olipa mukavaa vaihteeksi olla itse turistin osassa... Terveisiä siis "molemmilta puolilta matkatoimiston tiskiä"!


Näkymä Legolandista Tanskasta

Viime kesänä sain pitkästä aikaa nauttia heinäkuisesta kesälomasta, kun irrottauduin aiemmasta työpaikastani ja lähdin opiskelemaan matkailupalveluiden tuottajaksi. Hyppäsin liikkuvaan junaan; muut tutkinnon suorittajat olivat aloittaneet opintonsa jo tammikuussa ja minä liityin joukkoon vasta kesäkuussa määräaikaisen työsuhteeni päätyttyä muutamaa viikkoa aiemmin. Kevätkaudella opiskelijat olivat käyneet läpi etupäässä matkailun ja ohjelmapalvelutuotannon perusteita, jotka minulla jo oli hallussa työelämän kautta, ja näyttötutkinnossa tärkeintä oli saada näytettyä osaaminen kaikissa kuudessa tarvittavassa tutkinnonosassa, ei niinkään käytyjen kurssien tai suoritettujen opintoviikkojen määrä. Siispä pystyin tosiaankin pitämään heinäkuun lomaa - harvinaista herkkua sesonkiluontoisella matkailualalla - ennen kuin lähdin suorittamaan kahta ensimmäistä tutkinnonosaa, Matkailun asiakaspalvelua ja Matkailu- ja matkatoimistopalveluita Jyväskylä Bookingiin.


Tänä keväänä varasin sitten hyvissä ajoin perheellemme Viking Club -jäsenmatkan Legolandiin, Tanskaan. Olin jo pitkään halunnut tutustua tähän kuuluun kohteeseen, ja vihdoin sopivanhintainen matka sopivaan aikaan löytyi: kesäkuun puolen välin tienoilla, jolloin olisin saanut opintoni päätökseen enkä vielä aloittanut uusissa haasteissa. Matkasta tulikin oikein onnistunut, jopa säät suosivat: sää viileni ja muuttui sateiseksi kotikonnuillamme samana päivänä kun lähdimme matkaan, ja aurinko seurasi meitä lähes koko matkan ajan, vaikkakaan helteet eivät enää jatkuneet. Olipa ihanaa antaa jonkun muun huolehtia kaikesta matkallamme, olla vaan ja nauttia laiva- ja bussimatkasta, istua valmiisiin ruokapöytiin, olla täysi turisti ja mennä virran mukana... Jokainen tarvitsee joskus oman lomahetkensä, wc-paperimainosta mukaillen... ;-) Kiitos matkanjohtajallemme Zuzette Lövgrenille ja kaikille mukana olleille, toivottavasti tapaamme vielä!!


Nyt on sitten koittanut paluu matkailutyöläisen arkeen, eli heinäkuussa, parhaana sesonkiaikana ei lomia pidetä... Tämä kesä on kuitenkin siinä suhteessa erilainen, että nyt olen oman itseni herra - saan ihan itse päättää, missä vaiheessa vuorokautta sen 12-tuntisen työpäivän teenkään ;-) No ei, työllä en aio itseäni tappaa, vaikka yrittäjäksi olenkin ryhtymässä. Asioita ei ole ihan pakko tehdä vaikeimman kautta, voi myös käyttää järkeään ja nykyaikaisia työtapoja, sen verran olen sentään tähän ikään mennessä oppinut. Mielenkiinnolla olemme analysoineet runettiä (venäjänkielisiä internet-markkinoita) ja tehneet johtopäätöksiä, mihin suuntaan ja miltä pohjalta matkailutoimintaamme kannattaa lähteä kehittämään. Mutta siitä myöhemmin lisää...


Loppuun vielä kysymys teidän lukijoiden mietittäväksi ja kommentoitavaksi: Meitä yrittäjiä tulee olemaan Finostrov Oy:ssä kaksi, toimitusjohtaja Dmitri Kohvakko ja minä, molemmat siis myös osakkaita. En kuolemaksenikaan osaa päättää, mitä titteliä itsestäni tulevaisuudessa käyttäisin, yrittäjä kun on vähän sellainen jokapaikanhöylä, eikä hallituksen puheenjohtaja ole varsinainen ammattinimike. LinkedIn -profiiliinikin laitoin nykyiseksi asemakseni Finostrovin osaomistaja, kun en parempaakaan titteliä keksinyt. Auttakaahan nyt te minua kiltit ihmiset ja ehdottakaa sopivia titteleitä kommenteissanne - mitäpä painattaisimme käyntikortteihini...?!?!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kieli ja aivot kylvyssä

Huh heijaa, opinnot takana ja työelämä taas edessä. Ja joltisenkin tauon jälkeen olen saanut nauttia perusteellisesta kielikylvystä - niin suu, korvat kuin aivotkin ovat marinoituneet slaavilaisessa äännemyrskyssä.


Pitkä ja vaiheikas matkani venäjän kielen ihmeelliseen maailmaan alkoi yli 25 vuotta sitten Kärkölän lukiossa, kun valitsin D-kielekseni tuohon aikaan hyvin vähän puhutun kummajaisen. Ihana pirtsakka opettajamme Tarja Koski sai minut innostumaan ja rakastumaan tähän vaikeaan puheenparteen niin, että hakeuduin Helsingin yliopiston kääntäjänkoulutuslaitokseen (nyk. käännöstieteen laitos) opiskelemaan venäjää - ja ihme kyllä pääsin sisään, vaikka vaivaisen kolmen vuoden lukio-opiskelun jälkeen kielitaitoni taso oli luvalla sanoen surkea verrattuna venäjää vaikkapa A-kielenä lukeneisiin, huolimatta ylioppilaskirjoituksissa saavuttamastani tämänkin kielen laudaturista. 


Yliopiston pölyisillä käytävillä suhteeni naapurimaamme kieleen viileni ja aloin keskittyä enemmän ja enemmän sivukieleeni saksaan sekä ihanaan äidinkieleeni, jonka sittemmin vaihdoin pääaineekseni laittaessani jälleen kerran elämäni uusiksi, vaihtaessani kaupunkia, laitosta ja opintojeni suuntaa. Muutos ei jäänyt pysyväksi - seuraavan kerran treffailin rakastani venäjää Länsi-Suomen opistossa Leena Närgisen sekä Venäjän puolella hatsinalaisten ja petroskoilaisten opettajiemme johdolla. Opistoaikaiset oleskeluni Venäjällä eivät jääneet viimeisiksi, ja työelämä vei aina vain syvemmälle slaavilaisen sielun syövereihin.


Ja nyt, vuonna 2011, olen ajautunut keskelle umpivenäläistä työyhteisöä vain 40 km päässä kotoani. Kun avaan Infokoneen / Finostrovin oven, on kuin astuisin valtakunnan rajan yli: me ukrainalaiset, venäläiset ja suomalaiset kommunikoimme yhteisellä kielellämme, kuka sujuvammin, kuka takeltelevammin. Väliin laitamme suomen sanoja, kun venäjän sanat eivät riitä tai kun asia on yksinkertaisempi selittää suomeksi - Suomessa vuosikausia asunut petroskoilainen ei välttämättä edes tiedä venäjänkielistä vastinetta sanalle "muistitikku", yksinkertaisempaa on sanoa vain "tikku". Kun puhumme pankkilainasta, emme käytä vastaavaa venäjän sanaa vaan taivutamme suomalaista sanaa venäläisittäin (esim. akkusatiivissa "lainu"). Sama ilmiö kuin siirtolaisilla kaikkialla maailmassa.


Ja tietenkin olen tuonut palasen äiti-Venäjää kotiinikin. Ainahan minulla luterilaisella on tietenkin ollut rakkaat ortodoksiset ikonini ja lampukkani, maatuskoista nyt puhumattakaan, mutta nyt on läppärinikin saanut koristeekseen jälleen kyrilliset kirjaintarrat ja Facebookin lisäksi kuulun nyt myös Vkontakteen, joka on venäläisten vastine FB:lle, aiemmin kaikille avoin mutta nykyään vain kutsulla aukeava nettiyhteisö. On päiviä, jolloin totean kollegoilleni käyttäneeni venäjän kielen sanavarastoni viimeistä äännettä myöten tyhjäksi ja vaihdan tuttuun ja turvalliseen suomeen, jota työtoverini toki myös puhuvat ja ymmärtävät. Mutta hetken päästä taas - pois mukavuusalueelta ja yrittämään... Sillä hei hetkinen, eihän tää voi olla näin vaikeaa - suomen kielessähän on kuusitoista sijamuotoa ja venäjässä vain kuusi...