Gadgetissa oli virhe

perjantai 30. joulukuuta 2011

Päätä seinään - summa summarum

Vuosi 2011 alkaa olla lopuillaan. Mitä tästä vuodesta opin - vai opinko sittenkään yhtään mitään?!?!?!


Tämän vuoden alkaessa olin vielä aikuisopiskelija, nyt vuoden päättyessä toiminut - tai sählännyt - lähes puoli vuotta yrittäjänä. Herää kysymys: kannattiko päätös sitoutua pyörittämään ja osin rahoittamaankin omaa firmaa?


Täytyy tunnustaa, että välillä tuntuu siltä, ettei pää kestä enää yhtään paukutusta vasten keskisuomalaista mäntypuuta. Uutena yrittäjänä olen törmännyt aivan liian usein kielteiseen suhtautumiseen; kukapa nyt kiristyvää kilpailua haluaisi omille reviireilleen, saavutetuista eduista ei luovuta ja aluerajoja vahditaan kuin Pohjois-Amerikan kaupunginosajengit ikään. Yhteistyö on voimaa, sanotaan, mutta jos yhteistyötarjouksiin vastataankin ilkeillä sähköposteilla ja pahoilla puheilla?


Tiedän kyllä, että vanhan sanonnan mukaan vasta kolme toimintavuotta näyttää, onko yrityksestä lopulta mihinkään, mutta kukapa sitä ei haluaisi hetimullekaikkitännenyt. Tyytyväinenhän tässä täytyy olla, tase on kuitenkin plussan puolella ja kasvusuuntainen eikä ihan vielä tarvitse täysin omillaan pärjätä, kun starttirahalle on vielä tulossa puolen vuoden jatkokausikin - yritys on siis ihan virallisestikin kehityskelpoiseksi todettu. Toki alueen matkailukentän koostumus ja ominaispiirteet ovat olleet minulle jo entuudestaan tiedossa aiemmasta työelämästäni, niin hyvässä kuin pahassakin, mutta silti paljon mieluummin puhaltaisin yhteen hiileen ihan kaikkien kanssa kuin tappelisin jämäpaloista, joita alalla jo kymmenen vuotta toimineiden pöydiltä ehkä sattuu tippumaan.


Yhdelle ihmisryhmälle on pakko tässä vaiheessa antaa kuitenkin erityiskiitos ja kunniamaininta: kaupunkien ja seutukuntien matkailutoimistoille ja -sihteereille. Uutterasti he koostavat listoja ja mökkikansioita, puhuvat kannustavasti ja tasapuolisesti alueen kaikista yrittäjistä niin lehdistölle kuin matkailuyrittäjien itsensäkin keskuudessa, lähettävät valokuvia ja  yhteystietoja, avustavat ja sponsoroivat sen minkä vuoden lopulla hupenevista määrärahoistaan pystyvät ja jakavat matkailijoille tietoa ohjelmapalveluista ja alueen kaikenlaisesta tarjonnasta, miettimättä sitä kuinka kauan kukin on hommaansa pyörittänyt ja onko ehkä jollakulla toisella jotain vastaan sanomista. Ja missäpä muualla sitä voisikaan yhtä hyvin verkostoitua muiden yrittäjien kanssa kuin näiden työlleen omistautuneiden virkamiesten järjestämässä matkailuillassa tai vaikkapa maakuntaliiton matkailuparlamentissa. Kiitos siis teille kuluneesta vuodesta Irma, Leena, Maija, Krisse, Eija, Ulla, Suvi ja kaikki muut, joiden nimet ehkä jäivät mainitsematta!


Kesken kiireisen uuden vuoden sesongin on siis välitilinpäätöksen aika: tämä yrittäjä on nyt väsynyt mutta lähes aina silti onnellinen... Hyvää uutta vuotta kaikille, tasapuolisesti!

tiistai 6. joulukuuta 2011

Perimmäisten kysymysten äärellä

Työhulluuden piru vaanii olkani takana yrittäen viedä pikkurillin mukana koko käden, mutta ei - tänä iltana en vastaa enää yhteenkään sähköpostiin, vaan täysin vailla omantunnon tuskia avaan sipsipussin, otan mukavan asennon ja asettaudun nojatuoliin töllöttämään Linnan juhlia :-)

Omat huonot puolensakin tässä yrittäjän vapaudessa - kuten työajattomuuden kaksiteräinen miekka. Toisaalta voin pitää vapaata melkein milloin vaan haluan, mutta toisaalta olen tavallaan aina töissä, läppäri tai puhelin mukana. Ja ellen konkreettisesti, niin ainakin ajatuksissani tai unissani suunnittelemassa jo seuraavaa uutiskirjepostitusta, ruokalistan käännöstä, starttirahan jatkohakemusta - mitä milloinkin. Mieleeni on iskostunut asiakaspalvelijan ylin käsky liiankin tehokkaasti: "Vastaa kyselyihin aina mahdollisuuksien mukaan saman päivän aikana". Ja sitten saan itseni taas lauantaisaunan jälkeen kiinni koneelta naputtelemasta viestejä kyrillisin kirjaimin...

Toisaalta, joitakin rajoja huomaan alitajuisestikin asettavani tälle työn mukana tulevalle ylitsepursuavalle virtuaalisosiaalisuudelle. Skypeä en suostu koneelleni asentamaan, vaikka se onkin venäläisten kanssa asioitaessa ihan ehdoton työväline - silloin vasta olisinkin aina töissä, kun olisin sielläkin on-line iltaisin ja viikonloppuisinkin asiakkaiden tavoitettavissa. Kaiken maailman facebookit, Linkedinnit, netlogit ja Vkontaktet kyllä jo riittävät, tosin niitäkään en sitten viitsi seurata yhtään enempää kuin mikä työn kannalta on välttämätöntä, saati osallistua keskusteluihin. Hattua täytyy nostaa kollegalleni, joka jaksaa olla Skypessäkin ahkerasti läsnä. Tokihan voi aina sanoa, ettei koko konetta ole pakko avata vapaapäivänä, ei ainakaan sähköpostiohjelmaa tai vaikka sitä Skypeä, mutta sen verran se työnarkomaniamörkö on saanut jalkaansa sieluni oven väliin, että avattua se damn-it vehje tulee kuitenkin.

Tällaiset päivät niin kuin tämä 6.12.2011 pysähdyttävät oravanpyörän kuitenkin ainakin hetkeksi ja etäännyttävät ajatukset työkuvioista paljon tärkeämpiin asioihin, perimmäisten kysymysten äärelle. Talvisodassa kuollutta vaariani sankarihaudalla muistellessa ja oman jo harmaantuneen ja heikentyneen, 1930-luvulla syntyneen isäni elämän haasteellista alkutaipaletta ajatellessa nykyelämän pienet murheet tuntuvat yhtäkkiä todella mitättömiltä; on tässä maassa selvitty pahemmistakin. Ja tärkeintä on että elämä jatkuu, tavalla tai toisella.

Tänään kansakuntamme ilojuhla sai suruharsoiset reunukset ympärilleen, kun saimme kuulla lastemme elämänpiiriin kuuluneen henkilön poistuneen äkkiarvaamatta keskuudestamme.  Suru ja ihmiselämän pituuden ennakoinnin mahdottomuus kosketti meitä kaikkia; vaikeinta oli selittää lapsille, kuinka tuttu ihminen ei seuraavana päivänä tulekaan kouluun. Elämän ja kuoleman Herra oli tänään vahvasti läsnä muutenkin kuin itsenäisyyspäivän saarnassa ja juhlapuheissa.

Itsenäisyyspäivän illan hämärtyessä mieli hiljentyy kiittämään tästäkin päivästä. Hyvää itsenäisyyspäivää ja kynttilöiden loistetta kaikille lukijoille!

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Talven enteitä

Järven pinta riitteessä, kuisti kuurassa ja pakkasta kymmenkunta astetta. Jokohan olisi lupa odottaa talven tuloa ja luntakin tänne Keski-Suomeen?


Toistaiseksi vielä ovat jalkapallojuniorit saaneet pelailla rauhassa ulkokentillä lähes kesäolosuhteissa, mutta näemmä sitä tänä viikonloppuna jo hiihdettiinkin ainakin tuolla Norjan suunnassa. Keski-Suomen ensilumen ladut sen sijaan jouduttiin joku viikko sitten sulkemaan lupaavan alun jälkeen; sananmukaisesti menneen talven lumille rakennetut ladut alkoivat uhkaavasti pehmetä ja lumet huveta silmissä, eikä uutta lunta päästy tykittämään pakkasen puutteessa. Edelleen siis edetään saman jännityksen vallassa kuin edellisen postaukseni aikoihin..


Työelämää ei jatkuva syksyn harmaus ja iltojen pimeys ole juuri päässyt häiritsemään, sillä meillä edetään jo vahvasti joulunpunaisissa ja pakkasensinisissä tunnelmissa. Oma ohjelmapalvelutuotantomme on päässyt lupaavaan alkuun: venäläistä iltaa balalaikan tahdissa vietettiin reilu viikko sitten Taulun Kartanossa, ja uuden vuoden ja loppiaisen venäläissesongin ajalle tuotamme omiin matkapaketteihimme sisältyvien retkien ja vapaa-ajanohjelman lisäksi ohjelmaa myös mm. Peurunkaan ja PeukkulaanOhjelmapalveluihin liittyvät suomenkieliset nettisivumme ovat tosin vasta ajatuksen asteella; nyt keskitytään ymmärrettävistä syistä tähän (venäläismatkailijoista puhuttaessa) vuoden suurimpaan sesonkiin, jossa jokapäiväisen myyntityön lisäksi toden totta riittää tekemistä ja valmistelua, suunnittelua ja laskemista, aikatauluttamista ja kääntämistä, tiedon hankintaa ja luovuuden ja kontaktien valjastamista hyötykäyttöön :-). 


Kahden yrittäjän mikroyrityksemme on nyt siis saavuttanut huikean 4 kk:n iän. Jos firma olisi vauva, se alkaisi pikkuhiljaa siirtyä maistelemaan kiinteää ravintoa, mutta ei vielä konttaisi, saati kävelisi. Aikamoiselta istumaan opettelulta tuntuu välillä tämä omakin yrittäjän alkutaipaleeni, vieläkin on opettelemista ihan perusasioissa, kuten palkanlaskennassa - torstaina ajellessani juhlatunnelmissa kylpylähotellin gaalailtaan puhelu kirjanpitäjältäni palautti rouva myyntijohtajan taas tehokkaasti maan pinnalle: "Mitäs me nyt tehdään kun nää palkat on laskettu väärin...?" No, ei kun oikaisemaan sotu-maksuihin liittyvää väärinkäsitystä seuraavana päivänä...

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Säitä ja täitä

Kaikkihan säästä puhuvat tavatessaan, useimmiten on liian kylmää tai liian kuumaa, harvemmin sopivaa. Viime aikoina on ainakin täällä toivakkalaisäitien keskuudessa riittänyt runsaasti muutakin puhuttavaa.


Lokakuun loppua mennään, juuri siirryttiin normaali- eli talviaikaan, vaikka eipä ulkona kovin talviselta näytä. Minulla ei sinänsä ole mitään pitkää lämmintä syksyä vastaan, mukavahan tuolla leudossa kelissä on ulkoilla, ainakin silloin kun ei sada. Tosin nyt kellojen kääntämisen jälkeen illat pimenevät aivan liian varhain, kun ei vielä luntakaan ole tienoota valaisemassa, ja täällä syrjäkylillä lenkkeilijän ainoa valaistus on otsalamppu. Nukkuminen sujuu vielä kesäpeitoilla, täkit ovat saaneet toistaiseksi pysyä naftaliinissa, eikä polttopuutakaan ole vielä vallan mahdottomasti kulunut, kun isoa Nunnauunia on tarvinnut lämmittää vasta kerran - pienemmällä puuhellalla on pärjätty ja sähköpattereitakaan ei ole vielä tarvinnut laittaa päälle.


Matkailualan ihmisenä on kuitenkin pakko hieman jännittää sitä, mikä kulloinkin vaihtuvista sääennusteista mahtaa tällä kertaa osua oikeaan, kun vuoronperään luvataan suurin piirtein joko uutta jääkautta tai sitten alati lämpenevää ilmastoa leutoine, lumettomine talvineen. Pari viime vuotta olemme saaneet nauttia - noh, lumitöiden tekijät saattavat puhua pikemminkin kärsimisestä - runsaasta lumesta ja "vanhoista kunnon talvista", tosin nyt käytiin jopa jo toisella äärilaidalla, kun 25-35 asteen pakkasia riitti viikkotolkulla täällä Keski-Suomenkin korkeudella. Tuoreessa muistissa ovat kuitenkin vuodet 2006-2008 (vai muistinko sittenkään vuosiluvut oikein :)), kun lunta saatiin odottaa pitkälle uuden vuoden yli ja matkailuelinkeino laskettelu-keskuksineen, moottorikelkkasafareineen ja koiravaljakkoajeluineen oli hätää kärsimässä. Eli jos yläkerran Herraa sen verran saisi vaivata, että lähettäisi tällä kertaa sellaista sopivaa säätä tännepäin, ei liian lämmintä muttei toisaalta aivan paukku-pakkasiakaan, jotta ulkoaktiviteetit onnistuisivat ja turismi kukoistaisi... Ja ykkösjoululahjatoiveeni on tietenkin se valkea joulu!


Mutta koska en ole pelkästään matkailuyrittäjä vaan myös äiti, olen tällä viikolla saanut jännittää muutakin kuin säätä. Alakoululaisemme toi näytille reissuvihkoonsa liimatun lapun, jossa kerrottiin koulun oppilailta löytyneen täitä ja kehotettiin tarkastamaan lasten hiukset. Siinä sitten pakokauhun vallassa tutkin tyttäreni hiuksia vähintään 20 minuuttia kahtena iltana ja näin jo yölläkin unta, että itselläni olisi täitä. Luojan kiitos ainakaan vielä mitään ei ole löytynyt, vaikka joka ikistä tyttäreni päästä löytynyttä roskaa ja hiekanmurusta ehdinkin jo täiksi epäilemään.


Eikä tässäkään vielä tarpeeksi: loppuviikosta Toivakan koulumaailma nousi lehtien palstoille ja valtakunnan tietoisuuteen ikävällä tavalla, kun yläkoululaisemme opinahjossa pojat olivat ryhtyneet kirveshippasille. Pojat on poikia, oli koulun rehtorin viesti tapahtuneesta maakuntalehdessä, hieman karrikoiden. Hienoa Toivakka, antakaa vaan poikien pitää yllä vanhan kansan perinteitä puukkohippoineen, tokihan se kirveen paikka onkin siellä avoimessa roskakatoksessa - etenkin kun kyseessä on yhtenäiskoulu, jossa pienet ekaluokkalaiset ottavat isommistaan mallia. Eipä todellakaan tunnu mukavalta lähettää esikoistaan kouluun, jossa moisesta teräaseiden holtittomasta heiluttelusta seuraa vain pään silittelyä ja asia kuitataan puhumalla leikistä, joka on jo sovittu. Sittenkö vasta niitä rajoja asetetaan, kun joku oikeasti loukkaantuu ja pahasti? 


Kesäaika on siis vaihtunut normaaliaikaan, se tiedetään. Mutta hetkinen, mitäs vuosikymmentä - tai -sataa - nyt eletäänkään? Viimeaikaiset uutiset koulumaailmastamme syöpäläisineen ja perinnetyökaluineen tuovat pikemminkin mieleen Nuijasodan kuin 2010-luvun... 

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Ensihuuman hälvettyä

Viime aikoina olen huomannut lähteväni töistä aikaisemmin ehtiäkseni kotiin syömään muun perheen kanssa, lenkille tai kuulustelemaan seiskaluokan maantietoa tai historiaa. Sehän on oikeastaan ihan hyvä juttu!


Yrityksen perustaminen on vähän niin kuin ihmissuhdetta aloittaisi. Ensin sitä ollaan niin innostuneita ja rakastuneita, käytetään kaikki liikenevä aika uuden suhteen (lue: yrityksen) parissa, illallakaan ei malteta olla erossa vaan seurustellaan tietokoneen tai puhelimen välityksellä, rakennellaan haaveiden kauniita pilvilinnojakin... Aletaan etsiä omaa kämppää (toimistoa), ostetaan huonekaluja ja muuta uuden yhteisen elämän alkutaipaleella tarpeellista. Yölläkään ei malteta oikein nukkua, uni ei tule silmään omaa silmäterää ajatellessa, tai sitten herätään aamuyöstä miettimään milloin mitäkin pienen pientä tai suurempaa yksityiskohtaa toisessa. 


Sitten yhtäkkiä jossain vaiheessa silmät avautuvat näkemään taas muutakin kuin uuden kumppanin, ihmisen tai yrityksen. Kummasti kesken uuden vuoden viikko-ohjelman suunnittelun alan miettiä, mitä tekisimme lasten syyslomalla, kaipaisinhan jo itsekin pientä irtiottoa... Sormet eksyvät kesken työpäivän selaamaan laivayhtiöiden sivuja, eikä tällä kertaa todellakaan etsitä lomaristeilyjä asiakkaille, ehei, vaan ihan meidän omalle porukalle! Huuto.netissäkin täytyy välillä käväistä, ei toimistokalusteiden vaan lasten joululahjojen takia, ja hyväntekeväisyyssivusto Sharewood sekä tietysti perisynti Facebook saavat taas enemmän sijaa nettikäyttäytymisessäni - ja täytyyhän niitä kosmetiikkamainoksiakin vähän tutkailla...


"Mä teen huomenna töitä kotona" ilmoitan yhtiökumppanilleni toimistolla, jättäen mainitsematta aikovani tosin siivota siinä "oikeiden" töiden lomassa, tai karkaavani puolukkaan heti kiireisimmät sähköpostit ja puhelinsoitot hoidettuani. Iloitsen etäpäivistä - ja kuitenkin sielua kaihertaa lievä huono omatunto: hei onks tää pettämistä... ;-)


Kaipa Luoja on tämänkin jutun viisaudessaan näin suunnitellut ja hyväksi havainnut, varmaan niin moni uusi yritys kuin ihmissuhdekin jäisi saavuttamatta konkretiaa, ellei tuota ylitsepursuavaa energialatausta ja innostusta alkuvaiheessa olisi. Toisaalta, ei tämä arjen suvantovaihekaan tunnu ollenkaan pahalta, kun siihen tottuu!

torstai 22. syyskuuta 2011

Lottovoittoa odotellessa

Tulipa sitten lotottua ennätyspotin innoittamana, vaikka se ei kovin usein tapanani olekaan. Entäpä jos voitankin, mitä sitten?

Perheeni taloudellinen tilanne on jo pitkään ollut turvattu, jopa siinä määrin että olemme voineet tehdä valintoja elämämme suunnasta omilla ehdoillamme liikoja tulevaisuutta murehtimatta. Pystyin jättämään palkkatyöni hyvillä mielin, lähteä opiskelemaan ja lopulta osakkaaksi omaan yritykseen tietäen, että pärjäämme pienemmilläkin tuloilla yritystoiminnan alkutaipaleella. Velattoman taloutemme ei tarvinnut ottaa lainaa osakeyhtiötä perustettaessakaan; päinvastoin kykenin itse lainaamaan rahaa yrityksellemme matkatoimistorekisterin ja Luottokunnan eMaksupalvelun vakuuksia varten. Kuulostaa hyvältä, mutta voiko taloudellinen vakavaraisuus olla jopa haitaksi yritystoiminnalle ja aiheuttaa henkistä laiskuutta, motivaation puutetta, kun ei ole "pakko" raataa niska limassa jokapäiväisen leipänsä eteen?

Toisinaan tosiaan tuntuu, että suhtaudun oman firmani pyörittämiseen liiankin kevyesti, otan sen mielenkiintoisena harrastustoimintana. Entä jos tosiaan voittaisin lotossa vaikka sen 9 miljoonaa, riittäisikö motivaatio pienyrityksen asioihin paneutumiseen..? Toisaalta, kaipaahan ihminen elämäänsä muutakin sisältöä kuin pelkkää laiskottelua ja kermavaahdossa lillumista. Numeroiden pyörittely excelissä on oikeastaan aika mukavaa, ja ihmisten välinen kanssakäyminen se vasta mukavaa onkin. Perheen sisäinen budjetti on saatu tasapainoon tiukalla talouskurilla ja ikiaikaisella ymmärryksellä siitä tosiasiasta, että menojen on ainakin pitkällä aikavälillä pysyttävä aina tuloja pienempinä - samat periaatteet pätevät pitkälti yritystoiminnassakin. 

Ainahan sitä elämäänsä jotain uutta haastetta hakee, muodossa tai toisessa, ehkäpä sitä lottovoittajanakin vaan olisi tyytyväinen, kun voisi huoletta asettaa vielä Alma Touriakin suuremmat vakuudet Kuluttajavirastolle, vaikka valmismatkaliikevaihto kasvaisikin kuinka suureksi ;-)? Jotenkin sitä vaan on oppinut peilaamaan elämäänsä kuluneiden viimeisten vuosien aikana matkailun sateenkaarilasien läpi. Ja samalla tavalla ne lottovoittajankin chakrat ajoittaista puhdistusta kaipaavat kuin tällaisen tavallisen pulliaisenkin; rauhoittumista, relaamista, puolukoita ja kukkasipuleita, kortin pelaamista perheen kanssa. Juups, kyllä jutuista huomaa, että viikonloppu lähestyy...

Viime viikolla vietettiin Suomessa ensimmäistä kansallista etätyöpäivää. Minulla etätyöpäiviä on viikossa yleensä ainakin pari kappaletta, jo pelkän polttoaineen säästönkin takia. Nykyisten tietoliikenneyhteyksien aikakaudella lähes kaikki työt hoituvat kotinurkistakin käsin; tosin tämä edellytti minun tapauksessani yrityksen puhelinoperaattorin vaihtoa, meidän notkossamme kun eivät kunnolla kuulu kuin sen nimenomaisen operaattorin puhelut, jonka tukiasema sijaitsee muutama sata metriä talomme nurkalta järven toisella puolella. Pätevän, marginaaliverotukseen perehtyneen kirjanpitäjänkin löysin melkein kotikulmilta; vero-, palkanlaskenta- ja muut kirjanpidolliset asiat hoituvat samalla reissulla kuin tyttären vienti pianotunnille.

Ja loppuun vielä mainospläjäys: Finostrov Oy on nyt läsnä niin uusissa toimitiloissaan Yliopistonkatu 26:ssa Jyväskylässä (jota asiaa juhlistettiin tietenkin venäläiseen tapaan suomalaisittain sovellettuna - ei nyt ihan shampanjalla ja kaviaarilla, mutta kirjolohenmädillä ja kuohuviinillä kuitenkin), kuin myös uudenuutukaisilla nettisivuillaan sekä sosiaalisessa mediassa (YouTube, Vkontakte). Aiemmin puhuttu henkinen laiskuus on itselläni iskenyt ainakin henk.koht. somen käytön suhteen, Facebookiin ei juuri tule päivityksiä laiteltua muusta kuin ammatillisesta perspektiivistä...

perjantai 26. elokuuta 2011

Tiedossa mediapeliä :-)

Aloittelevan matkatoimistoyrittäjän arki on touhua täynnä - jopa niin pitkälti, että unessani sain jo aivoinfarktin...


Aina infarkti ei tunnu kovin kaukaiselta ajatukselta päivätajunnassakaan, sen verran kiihkeältä ja kiireiseltä elämä tuntuu tällä hetkellä. Ensimmäiset uuden vuoden pakettimme on julkaistu keskisuomi.ru -sivustolla, ja pian näkevät päivänvalon myös ihan ikiomat uudet nettisivumme, kiitos Jykesin ja Matkailun ja elämystuotannon osaamiskeskuksen suosiollisen avustuksen. Suurkiitos kuuluu tietenkin myös aina yhtä ihanalle ja osaavalle yhteistyökumppanillemme Infokoneelle! Ennen uutta vuotta riittää toki puuhaa myös marjastamaan, sienestämään ja kalastamaan halajavien turistien parissa. Kaukaisimmat asiakkaamme saapuvat ensi viikolla Ukrainasta, eivät tosin Keski-Suomeen vaan Ivalon kautta Nordkappiin...


Iloksemme olemme saaneet olla mukana järjestämässä JJK-98 -junioreiden turnausmatkaa kolmanteen kansainväliseen pihajalkapalloturnaukseen tulevan olympiakaupungin Sotshin lähellä sijaitsevaan Krasnodariin 20.-25.9.2011. Turnauksen suojelijoina toimivat mm. Venäjän presidentti Dmitri Medvedev, ulkoministeri Sergei Lavrov, FIFAn presidentti Sepp Blatter ja UEFAn puheenjohtaja Michel Platini. Mahtavaa JJK ja onnea matkaan!


Aivan lähiaikoina tulemme julkaisemaan ihan oikean lehdistötiedotteenkin - aitoa vanhan ajan mediapeliä siis on luvassa :-) Juhlistamme näin vastuulliseksi matkanjärjestäjäksi rekisteröintiämme ja toki myös piakkoin avattavia uusia toimitilojamme Jyväskylän Ruthinkulmassa. Perästä siis kuuluu - ja toivottavasti myös lehtien palstoilta ja radiokanavilta!


Eli jos edesottamuksemme kiinnostavat arvon lukijaa jatkossakin, suosittelen seuraamaan lähiaikoina muitakin medioita kuin Facebookia ja blogiani - ei sillä, ettenkö tännekin koittaisi saada postattua aika ajoin...

maanantai 1. elokuuta 2011

Astetta enemmän nostetta

Se on siinä - yrityksemme on rekisteröity! Aika alkaa tehdä kauppaa, suunnitella tulevaa ja toimia yhdessä maakuntamme ja maamme parhaaksi :-)




Alkukesä on kierretty maakuntaa eri suunnilla, otettu yhteyksiä ja puhuttu tuntikausia puhelimessa, täytetty lomakkeita ja edetty byrokratian eri rattaissa - ei sillä, että kaikkia lomakkeita olisi vieläkään täytetty tai kaikkia puheita pidetty. Pelkkään palaveeraamiseen ja suun pieksäntään ei aikamme ole kuitenkaan kulunut, vaan konkreettisia tuloksia alkaa pikkuhiljaa olla käsissämme. 


Sisaryrityksemme Infokone Oy:n kanssa olemme ylpeänä lanseeranneet uuden matkailutoimijoille tarkoitetun MatkailuNosturi.ru -palvelusarjan, josta löytyvät työkalut niin pienten kuin suurempienkin matkailuyritysten venäjänkielisen internet-markkinoinnin tarpeisiin. Liikkeelle voi lähteä joko pienemmällä budjetilla, promosivulla Venäjällä hyvin tunnetussa finnish.ru -portaalissa, tai panostaa omaan venäjänkieliseen mini- tai midisivustoon sekä runet-markkinointisopimukseen. Lainaan taas häpeilemättä toisen tuotteen mainoslausetta - mutta vain tässä epävirallisessa blogissani ;-) - kun lupaan palvelupakettimme tilaajalle "astetta enemmän nostetta" Venäjän-markkinoilla! Kiinnostuneet, ottakaa rohkeasti yhteyttä, sähköpostiosoite löytyy profiilistani..


Vähitellen alkavat tulevan toimintamme ulkoisetkin puitteet hahmottua - löysimme Jyväskylän keskustasta mainiot toimitilat, joita parhaillaan remontoidaan tarpeisiimme. Muuttamaan pääsemme lähikuukausien aikana, edelleen yhdessä Infokoneen kanssa. Kuluneiden viikkojen aikana on sopimuksia, maksuehtoja ja muita asiakirjoja kirjoitettu urakalla uuden yhtiön nimiin, tietoja ja logoja päivitetty, käytännön kysymyksiä mietitty monilta tahoilta. Ja löytyihän se tittelikin lopulta - allekirjoittanut kulkee nykyään nimikkeen "myyntijohtaja" alla :-)


Vielä pitää jokunenkin lomake siis täyttää ja laskelma tehdä esim. luottokorttimaksamisen ja valmismatkaliikkeeksi rekisteröitymisen tiimoilta, mutta pikkuhiljaa päästään jo kiinni siihen itseensä: matkailupalvelujen tuottamiseen rakkaan itänaapurimme miljoonille potentiaalisille asiakkaille. Varmaa on, ettei työsarka aivan heti lopu...

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Pää näkyy jo!

Heinäkuu ei ehkä ole paras mahdollinen aika aloittaa yritystoimintaa - mutta teemme sen silti :-)


Melkoisia synnytystuskia olen viime aikoina tuntenut oman yritystoiminnan aloittamisessa. Näin heinäkuun helteillä mieli palaa perheen ja sukulaisten pariin, mattopyykille, mato-ongelle - mihin vain paitsi ikkunattomaan toimistoon täyttelemään Y-lomakkeita ja laatimaan liiketoimintasuunnitelmia. Kaikesta huolimatta lähes kaikki tarvittava on nyt tehty, jotta voimme vihdoin marssia maistraattiin ja sanoa: Tahdon! Ei, en ole menossa uudelleen naimisiin vaan rekisteröimässä osakeyhtiötä...


Toden totta, tänään pidimme tulevan yrityksemme Finostrovin ensimmäisen hallituksen kokouksen, jossa valitsimme toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan, päätimme tilikaudesta, laadimme yhtiöjärjestyksen ja allekirjoitimme perustamissopimuksen. Kaikki tämä kuulostaa kovin juhlavalta, mutta ihan normaaliin kahvipöytätyyliin asiat hoituivat. Onneksi aloittelevalle yrittäjälle löytyy runsain mitoin apuja niin verkosta, esimerkiksi Patentti- ja rekisterihallituksen sivuilta, kuin ihan kasvotustenkin vaikkapa uusyrityskeskuksista. Näitä ja lisäksi esim. Yritys-Suomi -puhelinpalvelua hyödynsimme, kun lomakkeita täyttäessä aika ajoin tuli tänka på...


Toki olen ottanut ja antanut aikaa noille aiemmin mainituille kesäjutuillekin. Parhaiten sitä jaksaa paneutua kuiviin paperihommiinkin, kun ensin pitää välipäivän ja matkustaa mummolaan tai Korkeasaareen tai vaikka kummitädin luo Kuopioon - tai sitten ei matkusta yhtään mihinkään vaan tekee välillä vaan ristikoita kuistin keinutuolissa, pötköttelee uimapatjalla tai huhkii risusavotassa hullun lailla. Ja kun maanantai koittaa - tai vaikka torstai, jos on ottanut karkauspäivän keskelle viikkoa, yrittäjälle sekin on mahdollista, hihhei! - puhkuu taas uudenlaista intoa ja tuntuu vallan mukavalta, kun alkaa nähdä jo ihan konkreettisia esimerkkejä kättensä (ja aivojensa) töistä vaikkapa keskisuomi.ru -sivustolla.


Vielä on edessä monta mietinnän paikkaa liittyen muun muassa kirjanpitoon, verotukseen ja matkanjärjestäjäksi rekisteröitymiseen, ja välillä sitä pohtii, olisiko kuitenkin pitänyt osallistua oikein johonkin yritysvalmennukseen ennen kuin päätä pahkaa ryntää osakeyhtiötä perustamaan. Tässä sitä nyt kuitenkin jo ollaan, ponnistamassa, kätilön (tai yhtiökumppanin) kannustaessa vieressä: Ponnista, ponnista, pää näkyy jo!

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Matkailun molemmin puolin

Viime vuodet olen järjestänyt matkoja ja vapaa-ajan ohjelmaa etupäässä muille kuin itselleni. Olipa mukavaa vaihteeksi olla itse turistin osassa... Terveisiä siis "molemmilta puolilta matkatoimiston tiskiä"!


Näkymä Legolandista Tanskasta

Viime kesänä sain pitkästä aikaa nauttia heinäkuisesta kesälomasta, kun irrottauduin aiemmasta työpaikastani ja lähdin opiskelemaan matkailupalveluiden tuottajaksi. Hyppäsin liikkuvaan junaan; muut tutkinnon suorittajat olivat aloittaneet opintonsa jo tammikuussa ja minä liityin joukkoon vasta kesäkuussa määräaikaisen työsuhteeni päätyttyä muutamaa viikkoa aiemmin. Kevätkaudella opiskelijat olivat käyneet läpi etupäässä matkailun ja ohjelmapalvelutuotannon perusteita, jotka minulla jo oli hallussa työelämän kautta, ja näyttötutkinnossa tärkeintä oli saada näytettyä osaaminen kaikissa kuudessa tarvittavassa tutkinnonosassa, ei niinkään käytyjen kurssien tai suoritettujen opintoviikkojen määrä. Siispä pystyin tosiaankin pitämään heinäkuun lomaa - harvinaista herkkua sesonkiluontoisella matkailualalla - ennen kuin lähdin suorittamaan kahta ensimmäistä tutkinnonosaa, Matkailun asiakaspalvelua ja Matkailu- ja matkatoimistopalveluita Jyväskylä Bookingiin.


Tänä keväänä varasin sitten hyvissä ajoin perheellemme Viking Club -jäsenmatkan Legolandiin, Tanskaan. Olin jo pitkään halunnut tutustua tähän kuuluun kohteeseen, ja vihdoin sopivanhintainen matka sopivaan aikaan löytyi: kesäkuun puolen välin tienoilla, jolloin olisin saanut opintoni päätökseen enkä vielä aloittanut uusissa haasteissa. Matkasta tulikin oikein onnistunut, jopa säät suosivat: sää viileni ja muuttui sateiseksi kotikonnuillamme samana päivänä kun lähdimme matkaan, ja aurinko seurasi meitä lähes koko matkan ajan, vaikkakaan helteet eivät enää jatkuneet. Olipa ihanaa antaa jonkun muun huolehtia kaikesta matkallamme, olla vaan ja nauttia laiva- ja bussimatkasta, istua valmiisiin ruokapöytiin, olla täysi turisti ja mennä virran mukana... Jokainen tarvitsee joskus oman lomahetkensä, wc-paperimainosta mukaillen... ;-) Kiitos matkanjohtajallemme Zuzette Lövgrenille ja kaikille mukana olleille, toivottavasti tapaamme vielä!!


Nyt on sitten koittanut paluu matkailutyöläisen arkeen, eli heinäkuussa, parhaana sesonkiaikana ei lomia pidetä... Tämä kesä on kuitenkin siinä suhteessa erilainen, että nyt olen oman itseni herra - saan ihan itse päättää, missä vaiheessa vuorokautta sen 12-tuntisen työpäivän teenkään ;-) No ei, työllä en aio itseäni tappaa, vaikka yrittäjäksi olenkin ryhtymässä. Asioita ei ole ihan pakko tehdä vaikeimman kautta, voi myös käyttää järkeään ja nykyaikaisia työtapoja, sen verran olen sentään tähän ikään mennessä oppinut. Mielenkiinnolla olemme analysoineet runettiä (venäjänkielisiä internet-markkinoita) ja tehneet johtopäätöksiä, mihin suuntaan ja miltä pohjalta matkailutoimintaamme kannattaa lähteä kehittämään. Mutta siitä myöhemmin lisää...


Loppuun vielä kysymys teidän lukijoiden mietittäväksi ja kommentoitavaksi: Meitä yrittäjiä tulee olemaan Finostrov Oy:ssä kaksi, toimitusjohtaja Dmitri Kohvakko ja minä, molemmat siis myös osakkaita. En kuolemaksenikaan osaa päättää, mitä titteliä itsestäni tulevaisuudessa käyttäisin, yrittäjä kun on vähän sellainen jokapaikanhöylä, eikä hallituksen puheenjohtaja ole varsinainen ammattinimike. LinkedIn -profiiliinikin laitoin nykyiseksi asemakseni Finostrovin osaomistaja, kun en parempaakaan titteliä keksinyt. Auttakaahan nyt te minua kiltit ihmiset ja ehdottakaa sopivia titteleitä kommenteissanne - mitäpä painattaisimme käyntikortteihini...?!?!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kieli ja aivot kylvyssä

Huh heijaa, opinnot takana ja työelämä taas edessä. Ja joltisenkin tauon jälkeen olen saanut nauttia perusteellisesta kielikylvystä - niin suu, korvat kuin aivotkin ovat marinoituneet slaavilaisessa äännemyrskyssä.


Pitkä ja vaiheikas matkani venäjän kielen ihmeelliseen maailmaan alkoi yli 25 vuotta sitten Kärkölän lukiossa, kun valitsin D-kielekseni tuohon aikaan hyvin vähän puhutun kummajaisen. Ihana pirtsakka opettajamme Tarja Koski sai minut innostumaan ja rakastumaan tähän vaikeaan puheenparteen niin, että hakeuduin Helsingin yliopiston kääntäjänkoulutuslaitokseen (nyk. käännöstieteen laitos) opiskelemaan venäjää - ja ihme kyllä pääsin sisään, vaikka vaivaisen kolmen vuoden lukio-opiskelun jälkeen kielitaitoni taso oli luvalla sanoen surkea verrattuna venäjää vaikkapa A-kielenä lukeneisiin, huolimatta ylioppilaskirjoituksissa saavuttamastani tämänkin kielen laudaturista. 


Yliopiston pölyisillä käytävillä suhteeni naapurimaamme kieleen viileni ja aloin keskittyä enemmän ja enemmän sivukieleeni saksaan sekä ihanaan äidinkieleeni, jonka sittemmin vaihdoin pääaineekseni laittaessani jälleen kerran elämäni uusiksi, vaihtaessani kaupunkia, laitosta ja opintojeni suuntaa. Muutos ei jäänyt pysyväksi - seuraavan kerran treffailin rakastani venäjää Länsi-Suomen opistossa Leena Närgisen sekä Venäjän puolella hatsinalaisten ja petroskoilaisten opettajiemme johdolla. Opistoaikaiset oleskeluni Venäjällä eivät jääneet viimeisiksi, ja työelämä vei aina vain syvemmälle slaavilaisen sielun syövereihin.


Ja nyt, vuonna 2011, olen ajautunut keskelle umpivenäläistä työyhteisöä vain 40 km päässä kotoani. Kun avaan Infokoneen / Finostrovin oven, on kuin astuisin valtakunnan rajan yli: me ukrainalaiset, venäläiset ja suomalaiset kommunikoimme yhteisellä kielellämme, kuka sujuvammin, kuka takeltelevammin. Väliin laitamme suomen sanoja, kun venäjän sanat eivät riitä tai kun asia on yksinkertaisempi selittää suomeksi - Suomessa vuosikausia asunut petroskoilainen ei välttämättä edes tiedä venäjänkielistä vastinetta sanalle "muistitikku", yksinkertaisempaa on sanoa vain "tikku". Kun puhumme pankkilainasta, emme käytä vastaavaa venäjän sanaa vaan taivutamme suomalaista sanaa venäläisittäin (esim. akkusatiivissa "lainu"). Sama ilmiö kuin siirtolaisilla kaikkialla maailmassa.


Ja tietenkin olen tuonut palasen äiti-Venäjää kotiinikin. Ainahan minulla luterilaisella on tietenkin ollut rakkaat ortodoksiset ikonini ja lampukkani, maatuskoista nyt puhumattakaan, mutta nyt on läppärinikin saanut koristeekseen jälleen kyrilliset kirjaintarrat ja Facebookin lisäksi kuulun nyt myös Vkontakteen, joka on venäläisten vastine FB:lle, aiemmin kaikille avoin mutta nykyään vain kutsulla aukeava nettiyhteisö. On päiviä, jolloin totean kollegoilleni käyttäneeni venäjän kielen sanavarastoni viimeistä äännettä myöten tyhjäksi ja vaihdan tuttuun ja turvalliseen suomeen, jota työtoverini toki myös puhuvat ja ymmärtävät. Mutta hetken päästä taas - pois mukavuusalueelta ja yrittämään... Sillä hei hetkinen, eihän tää voi olla näin vaikeaa - suomen kielessähän on kuusitoista sijamuotoa ja venäjässä vain kuusi... 

perjantai 13. toukokuuta 2011

Jännitystä ilmassa

Sisällä kuplii. Sydän hakkaa, uni ei tule. Jännittää, mutta hyvällä tavalla. Elämä on kantamassa minua jälleen uusiin haasteisiin. 


Huh huh, raskas ja stressaava viikko takana. Vihdoinkin istuin alas ja keskityin matkailu-palvelujen markkinointiviestinnän ja tuotteistamisen näyttötehtävien kirjoittamiseen. Uskomatonta, miten  vaivalloista omien tekemistensä analysointi voikaan olla! Itse tarinapolun käsikirjoittaminenhan oli kuin satua vaan (aiheestakin johtuen ;-)), mutta kun tuotetta piti alkaa miettiä laajemmin toimialan trendien ja näkymien taustaa vasten ja kertoa, miten nämä huomioidaan ja hyödynnetään tuotteistamisessa ja mitkä lait ja säädökset vaikuttavat tarina-polun toteuttamiseen, meinasikin tulla tenkkapoo. Mutta tehty on joka tapauksessa ja arvioijille lähetetty - ja nyt ei muuta kuin odotellaan tutkintotilaisuutta ja viimeistä tuomiota... 


Kaiken kaikkiaan tuntuu kuitenkin hyvältä saada tämä opintoprojekti pian päätökseen. Viimeinen ponnistus on vielä koulun omat matkailumessut, sitten pieni kesäloma ja kohti uusia haasteita... Ja millaisia - pelkkä ajatus saa elimistön kääntymään ylösalaisin. Minkäs teet - tunneihminen elää odotuksenkin läpi koko kehollaan. 


Olen jo jonkin aikaa nähnyt unia uuteen vaiheeseen siirtymisestä ja jostain elämääni tulevasta hyvästä (rahasta?), en minään selkokuvina, mutta symboleina joiden olen tiennyt olevan merkityksellisiä (laivamatkoja, vauvoja kakkaamassa - no nyt tiedän että monia alkoi naurattaa ;-))). Kun minulta on kysytty, mitä aion tehdä valmistuttuani, olen vastannut hymyssä suin: "En tiedä". Ei minun ole tarvinnut tietää, vastaus tulee kun sen aika on. Ja nyt näyttää siltä että se on tullut - ja se tuntuu niin oikealta. Pois väliportaasta kohti omaa tuotantoa - niin mielenkiintoista ja haasteellista! Täältä tullaan, opintojen jälkeinen elämä!!!

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Valoissa ja varjoissa

Tarkkaile huomiosi keskittämistä hetkestä toiseen. Jokaisella ajatuksella, sanalla, tunteella ja teolla lisäät joko valoa tai varjoja maailmaan.


Facebookissa liikkuu paljon täysin turhanpäiväisiä kiertäviä tilapäivityksiä, joita pyydetään syystä jos toisestakin laittamaan omalle seinälle. Useimmiten jätän noudattamatta kehotusta, mutta erään syöpää koskevan päivityksen tullessa vastaan tein poikkeuksen. Asia oli kipeän ajankohtainen; parikin sukulaistani taistelee tällä hetkellä syöpää vastaan, heistä läheisin rakas kolmevuotias veljentyttäreni. Kummitätini olen jo aikoinaan syövälle menettänyt, ja hän ei todellakaan luovuttanut helpolla, kamppailu elämän ja kuoleman välillä kesti vuosia.


Sitä niin helposti itkee ja surkuttelee omia henkisiä ja fyysisiä vaivojaan. Ja ovathan ne sillä hetkellä todella pahasti elämänlaatua huonontavia, mielelläänhän sitä antaisi migreeninsä pois tai ne nuoruuden angstiset vuodet jolloin sai päänsä sekoitettua totaalisesti. Kaikista varjon vuosista ja pimeistä hetkistä huolimatta voin kuitenkin tänä päivänä sanoa: Minä elän! Tuntuu kuin olisi päässyt lähes paratiisiin, kun iänikuiset niskakivut ja päänsäryt, joihin mikään lääke ei purrut, vihdoin diagnosoitiin o i k e i n ja sain täsmälääkityksen joka auttaa. Kaikkiin elämän vammoihin ei toki rohtoa ole löytynyt, mutta selviytymiskeinonsa kuitenkin. Elämä on kantanut paitsi minua niin myös juuri minulle räätälöityä työkalupakkia. 


Emme pysty useinkaan poistamaan henkistä tai fyysistä kipua omasta saati toisten elämästä, ja liian harvoin saamme vastauksen kysymykseen "Miksi?". Jotain voimme kuitenkin tehdä: suunnata ajatuksemme varjojen sijasta valoon. Kun mieli menee edellä, ehkä kehokin seuraa perässä... ainakin haluan uskoa niin...

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Oppimisen riemua

Ylen Aamu-TV:ssä tänään 13.4.2011 Jarkko Martikainen kiteytti elämän tarkoituksen sanaan "oppiminen". Ja niinhän se toden totta on - oppia ikä kaikki. 

Lapsena elämä on yhtä oppimista: opimme kääntymään kyljeltä toiselle, istumaan, seisomaan, kävelemään... ja kohta jo puhumaan, rakentamaan legoilla, piirtämään... vaikka mitä! Elämämme ensimmäiset 15 vuotta - ainakin - vietämme päätoimisesti opiskellen, kuka innokkaammin, kuka vähemmän innostuneena.. Uusien tietojen ja taitojen omaksuminen jatkuu useimmilla vielä oppivelvollisuuden jälkeenkin oppilaitoksessa tai toisessa. Mutta että elämän tarkoitus - ei kai..?

Väitänpä Martikaisen tavoin: kylläpä vain! Mitäpä muuta tämä elämänpituinen koulupäivä pitäisi sisällään kuin oppimista, oppimista ja oppimista. Opimme tuntemaan itseämme, opettelemme ymmärtämään toista. Yritämme ja erehdymme, opimme kantapään kautta. Jokainen uusi työpaikka, jokainen uusi ihmissuhde, jopa pikainenkin tuttavuus, on oppimisen paikka. Kuinka monta kertaa elämässämme olemmekaan uuden edessä: kun muutamme yhteen rakkaamme kanssa, kun ensimmäinen lapsemme syntyy tai kun hankimme koiranpennun. Esimerkkejä riittäisi loputtomiin.

Aina ei parhaita oppeja suinkaan löydy koulunpenkiltä eikä luentosaleista. Yliopistolta lähtiessäni olin edelleenkin täysi kakara, tuntematon itselleni, rikkinäinen ja eksyksissä. Tarvittiin aika monta vuotta elämänkoulua ennen kuin minusta tuli minä, tai se miksi olen pyrkimässä. Mikään ei ole kuitenkaan lisännyt sydämeni sivistystä ja kädentaitojanikaan enempää kuin perheen perustaminen ja lasten saaminen. Lapset ovat kasvattaneet minua vähintään yhtä paljon kuin minä heitä. On ollut ihanaa oppia tekemään sämpylöitä, noudattamaan rutiineja, olemaan aikuinen. On ollut ihanaa oppia: minä riitän, minä olen hyvä näin.

Jokaisella meistä on erilainen elämä, erilainen opinpolku. Oppiminen ei lopu koskaan eikä se ole koskaan liian myöhäistä. Millainen on ollut Sinun opinpolkusi?

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Bloggaamisen sietämätön keveys

Täällä sitä istutaan sosiaalisen median seminaarissa luomassa blogia. Somen keltanokka alkaa upota internet-hetteikköön yhä syvemmälle. Puolitoista kuukautta FB:ta takana ja monta uutta "kaveria" rikkaampana uskaltauduin ottamaan seuraavan haparoivan askeleen uudenlaisen yhteisöllisyyden kiehtovassa maailmassa. Kysymys kuuluukin: kuka tästä lähin meillä siivoaa, pyykkää ja tiskaa kun mamma istuu koneella, feissaa ja bloggaa.. ;-)