Gadgetissa oli virhe

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Musiikin siivin

Viime viikko vierähti turnausreissulla Helsingissä. Se reissu ja vihdoinkin luoksemme saapunut heinäkuun lämpö on puristanut tästä bloggarista mehut sen verran tehokkaasti, että kynän sijaan annan nyt musiikin puhua puolestaan. Paluumatkalla meidän nuoriso-deejiit pitivät huolen viihdepuolesta, ja osassa (ellei kaikissa) alla olevista onkin havaittavissa selkeitä vaikutteita takapenkin musiikkivalinnoista :)




Joukkueessamme urheilevat eri kansallisuudet sulassa sovussa, ja tää biisi kolahti. Toki nyt voi myös jo nostalgisoida noita Itä-Helsingin metrolinjoja, joita suhattiin viikon aikana edes sun takasin. Sinivalkoisia sirpaleita mustassa mullassa.




Tää  biisi soi itseoikeutetusti paluumatkalla. Videolla on mukana moniakin tuttuja kasvoja, myös täältä Toivakasta. Siinä määrin olen kuudentoista vuoden aikana keskisuomalaistunut, että Jyväskylä mä tuun aina kotiin.




Tätä biisiä ei soitettu turnausmatkalla, tai ehkä soitettiinkin? Kappale lukeutuu kuitenkin omiin hyvän tuulen suosikkeihini ja videokin on nautittava. Ja sitä paitsi - seuraava reissukohteemme käy ilmi tästä biisistä...

Nautitaan musiikista yli sukupolvirajojen (turnausbussissa soi myös Kari Tapio ;-)), nautitaan heinäkuusta! Voimaannuttavaa kesää kaikille lukijoilleni!

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Mä lähden stadiin...

On tullut viime aikoina blogattua ihan toisaalla kuin tässä osoitteessa. Nostetaas väliin tätäkin paattia telakalta :)

Viime aikoina on pojan joukkueen kanssa riittänyt hommaa. Ensin järjestettiin talkoo-kahvitusta ja tehtiin tarvikelistaa ja työvuorojakoa siihen liittyen, nyt valmistaudutaan kesän kohokohtaan, Helsinki Cupiin. Lähden itse mukaan joukkueenjohtajana, ja niinpä valmisteluhommatkin ovat olleet minun vastuullani. Jo hyvissä ajoin tammikuussa ilmoittauduttiin mukaan ja varattiin huoneet, että varmasti saadaan sieltä mistä halutaan. Pitkin kevättä käytiin kirjeenvaihtoa järjestäjien kanssa, varattiin lisää huoneita, anottiin yli-ikäisyyslupia, kyseltiin käytännön neuvoja... 

Nyt on päästy siihen vaiheeseen, että on tehty pelaajaluettelot ja huonejaot ja udeltu lähtijöiltä ruoka-allergioista. Koska tilausbussi vie meidät perille turnauksen alkaessa ja hakee pois sen päättyessä, on yhteyttä pidetty bussifirmaan päin, muihin joukkueisiin, mahdollisiin kimppakyytiä vailla oleviin - niin, olen jopa kyttäillyt facebookissa tiiviisti kimppakyytiryhmää, jotta saisimme kustannuksiamme hieman madallettua ja lisämatkalaisia bussia täyttämään.

Luku sinänsä on liikkuminen julkisilla vieraassa kaupungissa. Olen toki asunut isolla kirkolla opiskeluaikoinani, mutta siitähän on herra paratkoon kakskymmentä vuotta! Nyt on sitten reittiopasta tutkittu suurennuslasin kanssa ja mietitty, paljonko pitää varata aikaa pääsemiseen millekin kentälle. Pieneen seuran logolla varustettuun vihkooni olen raapustanut poikien pelinumeroiden lisäksi ratikka- ja bussilinjojen numeroita ja pysäkkejä, joilta noustaan kyytiin ja joissa jäädään pois. Tulipa myös hankittua edullinen nettiliittymä puhe- ja tekstiviestipaketteineen, kun tarjousta ei vaan voinut ohittaa - pääseepä sitten tarkistamaan asioita netistä matkan päälläkin, jos ei sieltä vihosta ihan kaikkea sattuisikaan löytymään eikä kaikkia tärkeitä faktoja sisältäviä papereita olisikaan tullut tulostettua.

Pakko on siis todeta: Alkaa (pojan) harrastus olla sillä mallilla, että tuntuu melkein kuin töissä ois... Että ei kun maanantaina sorvin ääreen, Sari, Yari ja Elina!

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Leivotaan, leivotaan

Viime aikoina on tullut leivottua kaikenlaista. Monellakin rintamalla.





Sunnuntaina leivoin pellillisen mokkapaloja tyttären luokan maanantaisia nyyttärijuhlia varten, eilen sämpylöitä, kun vaalea leipä oli päässyt loppumaan enkä jaksanut heti aamusta lähteä kauppaan, ja kun hiivaa sattui kerrankin olemaan jääkaapissa. Tänään onkin sitten vapun perinteisen munkinpaiston aika. Sain uutiskirjeessä Myllyn Parhaalta munkkireseptin, jota päätin kokeilla tavallisesti käyttämäni Kotiruoan reseptin sijaan - ja á vot, leipominen ei ole koskaan ollut näin helppoa kuin nyt! Tässä ohjeessa oli oikeastaan kaikkea muuta vähemmän paitsi jauhoja desin verran enemmän kuin yleensä käyttämässäni, hiivan ja maidon määrä tietty oli vakio. Jauhojen määrästäkö johtui vai mistä, mutta taikina ei tarttunut ollenkaan samalla tavalla käsiin, pöytään, joka paikkaan leipoessa kuin ennen. Ja mä kun oon luullut, että hyvän maun ja rakenteen vuoksi sen p i t ä ä olla tuommoista tarttuvaista. Saa nähdä saanko pitkän nenän vai maistuuko nää yhtä hyviltä kuin ne vanhalla tutulla reseptillä leivotut - bloggarin munkit kun on tällä hetkellä vasta kohoamisvaiheessa...




Joku sanoi joskus, että paras tapa vähentää nuorisorikollisuutta on leipoa paljon kotona. Nyt on sitten koitettu kantaa kortemme kekoon tässäkin asiassa, vaikka useimmiten leipomukset tuleekin kannettua kotiin kaupasta. Ajallisesti suurempi panostus oman nuorisomme pitämiseksi kaidalla tiellä tapahtuu kuitenkin muualla kuin kotikeittiössä, esimerkiksi auton ratissa kuskatessa jälkikasvua vaikkapa 4H:hon, jossa muuten kyllä leivotaankin tosi paljon, tai jalkapalloharkkoihin. Joukkueelle on muuten   l e i v o t t u taas uusia sponsorisopimuksia (taisin luvata mainita asiasta blogissani), tsekatkaas täältä. Lisää on tulossa, kaikki eivät vielä näy sivulla. Kiitos kuuluu teille, ahkerat ja aktiiviset sponssileipurivanhemmat!

Ja kyllähän tuolla työrintamallakin leivoskellaan kaikenlaisia uusia suunnitelmia. Siitä lisää myöhemmin. Nyt kuitenkin sinne rasvapadan ääreen ja sen jälkeen - serpentiinejä heittelemään! 

Oikein ihanaa, hauskaa, rentouttavaa vappua kaikille lukijoilleni!

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Jalat irti maasta

Trampoliini on meillä koko perheen paras kaveri.




Viime lauantaina se oli taas ilmestynyt meidän pihaan: trampoliini. Monet pitävät tramppaa varsinaisena turmapesäkkeenä, mutta meillä ei tällaista ongelmaa ole ollut - me hankittiin tuo kotipihan komistus (vai liekö rumistus) vasta viime vuonna lastemme ollessa 12- ja 14-vuotiaat. Sitä ennen ei tunnettu tarvetta tai ei otettu satunnaisia ruinailuja kuuleviin korviimme. Eikä ole laitos seissyt pihassa turhan panttina; vuoron perään siellä pomppivat kaikki meistä vanhimmasta nuorimpaan. On meinaan hyvää kuntoliikuntaa, ei tartte enää lenkille lähteä jonkin aikaa siinä pompittuaan ja vehdattuaan. Lapsilla on usein trampalla pallo mukana, ja kylä lähtee kaikenmaailman skorpioni- ja saksipotkut. 

Sen verran oli itsellä jalat irti maasta lauantaina, kun Kouvola Cupiin oli lähdetty puoli kuudelta aamulla ja kotiin palailtiin yhdentoista maissa, että pääsi yllättämään moni muukin asia kuin trampoliini. Sunnuntai ja maanantaipäivä siinä sitten meni vilahtaen ohi ilman että tuli seurattua uutisia, ja maanantai-iltana iltapäivälehtien lööppejä kauppareissulla katsellessa ihmetys oli valtaisa, kun huomasin, ettei meillä näköjään ollutkaan enää jatkossa sama pääministeri kuin viimeksi kun asiasta kuulin. Niin muuttuu maailma Eskoseni, näemmä.

**************************************************************************************************

Rakas kummityttöni tanssii ja pomppii nyt Taivaan trampoliinilla, jalat irti maasta. Tänään lensi joutsen pihamaamme yli aivan matalalta, trampoliinin yli. Vaikka tyttöseni lauloitkin joutsenlaulusi aivan liian aikaisin, pysyt aina sydämissämme. Surun nyt vyöryessä ylitsemme tsunamin lailla iloitsen kuitenkin siitä, että olit osa elämäämme pienen ohikiitävän hetken. 

Siellä sinä lennät nyt joutsenten kanssa; pää pilvissä, jalat tukevasti ilmassa. Lepää rauhassa Enni pieni.



sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Melkein mestareita

Takkiin tuli että heilahti. Mutta loppujen lopuksi - haittaakse?


SM-lopputurnauksesta ei tullut Poikaa kotiin,
tässä piirinmestaruuspytty ihailtavaksi :)

Futsal-kausi on nyt paketissa. Kauden päättävään SM-lopputurnaukseen lähdettiin ellei nyt suurin odotuksin niin toivein ainakin. Kai me nyt sentään lohkovaiheesta päästään jatkoon.

Vaan eipä päästykään. Ensimmäisen ottelun alussa peli oli täysin sekaisin, jännityksestä vai mistä lie johtuen, ja vastustaja pääsi useamman maalin johto-asemaan. Pojat saivat kuitenkin pakkansa kasattua ja tsempattua pelin tasoihin, 5-5 lukemiin. Hetken peli kulki mallikkaasti, mutta sitten - repsahdus. Ja kun kaksi-kymmentä tehokasta peliminuuttia oli käytetty, lukemat olivat vastustajan hyväksi 8-5. 

Nyt oltiin pakkovoiton edessä, sillä vain lohkon kaksi parasta jatkaisivat puolivälieriin - kolmanneksi jääneen pelit jäisivät näihin kahteen. Ihmeitä voi toivoa, mutta harvemmin niitä tapahtuu. Eikä tapahtunut nytkään. Peli oli alusta asti vastustajan hallussa - pojat olivat jo kentälle mennessään liikkeellä sillä asenteella, ettei noita "majuja" (maajoukkuepelaajia) voi voittaa. Ja kun maalieroa oli about 10-0, meni homma pelleilyksi ja maalitilin sijaan alkoi karttua virhetili. Epäurheilijamainen käytös valtasi alaa, mutta ihailtavasti osa pelaajista jaksoi tsempata toisiaan loppuun saakka sen sijaan, että keskittyisi vahingoittamaan vastustajaa tai soittamaan suutaan tuomarille. 

Neljä-viisitoistavuotias teinipoika ei ole aina helppo hallittava - ei vanhemmille, ei jojolle eikä edes rakastetulle valmentajalle. Joskus vaan käämit palaa tai fiilikset menee ja silloin saapuu se kuuluisa Jouko paikalle tiivistämään tyhmyyden. Vaikka oliskin kiva voittaa aina ja joka kerta, on nää tappion katkerat kalkitkin tosi tärkeitä itse kunkin henkiselle kehitykselle, meidän vanhempienkin. Ja on mahtavaa, että nuorukaiset voivat koetella rajojaan ja rypeä adrenaliinimyrskyissään jalis- tai futsal-kentän suojaavissa rajoissa eikä esim. nakkikioskilla tai kävelykadulla lauantai-illan huumassa.

Nyt on siis SM-taso testattu ja vaativaksi todettu - hieno saavutus joka tapauksessa haastajaseuralta olla mukana näin kovassa seurassa. Kukapa olisi uskonut, että joku päivä vielä ollaan tässä, osa porukasta nyt jo kolminkertaisina piirinmestareina? Oli aika, jolloin ei ollut valmentajaa, ei oikein pelaajiakaan, ja kuukausimaksua maksettiin siitä, että joku vanhemmista kävi heittämässä pallon pojille potkittavaksi. Kuulemma. Meidän perhe on saanut nauttia Yari Jahadin innostavasta ja kannustavasta valmennuksesta niin kauan kuin mukana on oltu. Nyt joukkue on vahvempi ja varmasti myös parempi kuin koskaan ja tulijoita olisi enemmän kuin voidaan vastaanottaa. Ei oo näin hyvin asiat monessakaan junnujoukkueessa. Jokainen pelaaja on joukkueelle tärkeä, jokaisesta ollaan ylpeitä. Muista joukkueista on tunkua poispäin, vaan ei meiltä. Kädet ristiin ja Luojalle kiitos, tästäkin. 

K i i t o s Yari, k i i t o s Ari, k i i t o s jokainen mukana oleva vanhempi. Kiitos Teemu tämänpäiväisestä ja monesta aikaisemmasta kerrasta. Kiitos uudet sponsorit Jyväskylän LasihuoltoDeleteArkkitehtuuritoimisto Martti Vähäniitty Oy ja Jyväskylän Kopioteam sekä tietysti kaikki aikaisemmatkin.Yhdessä me ollaan melkein mestareita!

maanantai 17. helmikuuta 2014

Kullan kiiltoa ja jojoilua

Postauksen otsikko ei liity mitenkään painonhallintaan tai jojo-dieetteihin vaikka vois luulla :)




Lupauduin nimittäin loppuvuodesta JJK -99 Redin kakkosjojoksi eli toiseksi joukkueen-johtajaksi jakamaan erittäin hyvän ja pystyvän jojomme työtaakkaa. Kovin paljon ei minun harteilleni ole toistaiseksi taakkaa kasautunut, sen verran ehtiväinen joukkueen-johtaja meillä oli jo ennestään, mutta toki olen oman osani pyrkinyt tekemään siinä missä mahdollista. Mahdollisia talkoita, sponsorihankintaa, turnausjärjestelyjä, varustehankintoja - mitä nyt eteen tuleekaan. Ensi kesän Helsinki Cupiin piti ilmoittautua jo hyvissä ajoin ja varata majoitus, jotta huoneita vielä löytyisi edullisemmista vaihtoehdoista - turnaus kun ei todellakaan ole sieltä halvimmasta päästä, ja joukkueita siihen osallistui viimekin vuonna lähes tuhat. Toiset jojot (myös sisarjoukkueestamme Bluesta) keskittyivät muun muassa keväisen Espanjan harjoitusleirin valmisteluihin, ja koska meidän perheestä ei Espanjaan lähdetä mutta Helsinkiin kyllä, tämä nakki napsahti allekirjoittaneelle. Saa nähdä montako kertaa sitä ehtii pyyhkiä tuskanhikeä otsaltaan ennen kuin kaikki on paketissa...





Sen lisäksi että nimeeni voi nyt liittää etuliitteen jojo, voin tituleerata itseäni piirin-mestarin äidiksi potenssiin kaksi. Osalle joukkueestamme lauantaina saavutettu futsalin piirinmestaruus oli jo tuttua kauraa, toinen laatuaan, mutta oma poikani sattui viime vuonna olemaan kahdesta JJK:n 99-ikäluokan joukkueesta siinä huonommin pärjänneessä eikä siis ollut mukana edes lopputurnauksessa. Sitä paremmalta voitto nyt maistui, ja otteluita oli mahtava seurata katsomossa istuen, kun vielä meidän perheen junnu innostui tekemään päivän kahdessa pelissä yhteensä kolme maalia. (Toim. huom. Vai vielä istuen! Kiljuen, hyppien, kirkuen, välillä kynsiä purren ja henkeä pidättäen). Osaa tuo junnu-urheilukin olla jännää! Ja niinhän se kulta-Iivokin totesi jossakin haastattelussa: "Kyllä se voimaa antaa kun oma isä, äiti ja sisko siellä huutavat"... Piirin Final Fourin voitolla saavutettiin samalla paikka Tampereen Pirkkahallissa maaliskuun loppupuolella järjestettävään C-poikien mestarien turnaukseen





Niin se vaan on: mitä enemmän harjoitellaan, sitä enemmän menestytään, ja mitä enemmän menestytään, sitä isommiksi kasvavat kustannukset. Tänä vuonna joukkue on käynyt harjoitusotteluissa jo Tampereella, Valkeakoskella ja Kokkolassa, ja lisää on tulossa. Ensi kesänä Red pelaa alueellista B3-sarjaa eli reissuamista tulee. Siksi taloudellinen tuki on meille nyt enemmän kuin tarpeen (ettei kaikki menis vanhempien pussista...). Mukana tukemassa ovat jo Medica ja Firumeda ja muutamien muidenkin yritysten kanssa ovat neuvottelut jo pitkällä, mutta vielä on yritysten logoille tilaa pelipaidoissa ja joukkueen nettisivuilla. 

Jokainen pienikin summa on meille tärkeä, ottakaahan siis rohkeasti yhteyttä mikäli haluatte olla mukana tukemassa fiksua ja antoisaa harrastusta pahimmassa teini-iässä oleville pojankoltiaisille ;-) Tämä jojo lupaa mainostaa yritystänne ja linkittää lukijat blogistaan nettisivuillenne, ja näin nousee myös sijoituksenne hakukoneissa - tarjous jota ei v o i ohittaa?!?!

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Ole hiljaa!

Parantumattomana hölöttäjänä kehotus olla vaiti saa minut raivoihini, tuli se sitten miltä suunnalta hyvänsä. Pikkuhiljaa olen alkanut ymmärtää, ettei puhe- tai kyselytulvani hiljentäjä välttämättä olekaan aina väärässä.

Murkut aina v i h a a v a t kaikenlaista. Omat murkkuni vihaavat ainakin heidän asioihinsa puuttumista. Äitinä minun on tietenkin todella vaikea ymmärtää sitä, miten nuorta voi kismittää kun minä vaan huolehdin, onko kaikki nyt varmasti mukana, onko jalka vielä kipeä, söitkö nyt varmasti tarpeeksi. Kuulen tiuskaisun: "Ole hiljaa!" Ja riita on valmis. Minuahan ei komennella. Minullehan ei puhuta noin. M i n u l l e.

Vai olisko sittenkin niin, että liekaa olisi löysennettävä, nuoren annettava tehdä omat virheensä ihan itse? Jos jotain unohtuu repusta, ehkä sen muistaa sitä paremmin ensi kerralla. Jos ruokapöydästä noustessa jää nälkä tai energiavarastojen hupeneminen johtaa päänsäryn puhkeamiseen, ehkä se on sitä kantapään kautta oppimista. Ja ehkä minun on vaan luotettava että minulle kerrotaan, kun on jotain kerrottavaa, tivaaminen ja kysely ei auta.

Mutta vaikea on tämä oppiläksy oppia. Mun on toden totta usein helpompi olla äänessä kuin hiljaa. Jo kertaalleen päätin, että lopetan tämän hölöttämisen täällä netissäkin, mutta tässä sitä taas hakataan näppäimistöä. Onko mulla oikeasti jotain sanottavaa vai rakastanko vain omaa ääntäni? Peiliin katsomisen paikka.

Hassua, miten joskus yksikin sana riittää tyynnyttämään myrskyävän mielen. Ripari-viikonloppuun pakkaavan nuoren kanssa käydään jälleen läpi kaikki ole-hiljaa-älä-puutu -kiemurat maksimaalista riitaa hipoen. Seuraavana aamuna äippä uskaltautuu kuitenkin laittamaan WhatsAppiin viestin "Miten menee?" Päivä kuluu eikä mitään kuulu. Illalla puhelin piippaa ja viesti kertoo yhdellä sanalla: "Hyvin." Ja yöllä äippä näkee unta, kuinka poika tulee halaamaan äitiään. Kyllä se rakastaa ja tietää että minä rakastan, vaikka aina vängätäänkin. Herätessä on hyvä mieli.

Välillä - itse asiassa aika useinkin - sitä on täysin vakuuttunut siitä, että meidän nuorille opetettu Kymmenen käskyä on täysin erilainen kuin itse ammoin oppimani. Tähän uuteen versioon sisältyy varmasti sellaiset käskyt kuin Halveksi isääsi ja äitiäsi ja Haasta riitaa aina kun voit. Ja sitten pätkittäin palailee mieleen, että olenpa tainnut itsekin olla melkoisen hankala tapaus. Enkä vain ollut vaan olen. Piitkään. Ja hartaasti.

Joten kuunnellaanpa tällä kertaa, mitä nuorella on sanottavanaan. Ja ollaan hiljaa.